Ensipäiväleimauksista 18.1.2023


Filatelisteja on harmittanut se, että kirje- ja korttilähetyksiin ei saa enää leimausta. Postimerkin leiman tarkoitus on ollut mitätöidä siinä käytetty postimerkki, jotta sitä ei voi käyttää enää uudestaan. Tässä leimassa on paljon filatelisteja kiinnostavaa tietoa, kuten mm. lähetyspaikkakunta, päiväys sekä aluepostin postinumero. Niin sanotussa loistoleimassa kaikki tämä tieto on voinut olla luettavissa postimerkiltä, joka on irrotettu kuorelta vedessä liottamalla. Siksi loistoleimaiset postimerkit ovat muita leimattuja postimerkkejä halutumpia, etenkin postimerkkien alkutaipaleen loistoleimatut merkit.

Kuluttajakirjeet ja kortit pitäisi tulla leimatuksi lajittelukeskusten koneleimoilla. Näin kuitenkin harvoin näyttää käyvän, esimerkiksi itselle tulleissa kirjeissä ei ole leimaa kuin silloin tällöin. Kuvassa on yksi viimeisistä esimerkeistä.

Kuva 2. Koneleimattu kirjekuori.

Kuten tiedetään, Postilla on ollut suuria ongelmia lähetysten jakelussa. Ylilyöntinä, aika vasta oli kirjoitus (linkki) siitä, kuinka kirje oli juuttunut lajittelukeskukseen ”luuppiin”, koska kone oli tunnistanut lähettäjän osoitteen vastaanottajan osoitteeksi ja palauttanut kirjeen käsittelyyn yhä uudestaan. Syy tähän voi olla Postin tarve saada nopeutettua kirjeen kuljetusta, tinkimällä leimauksesta. Kuten aiemmin kirjoitin (linkki), Postilla voi olla muita isompia murheita kuin leimata lähetykset ja täten priorisoivat muualle.

Tietyissä kumppaniposteissa on kuitenkin käsileimasimet. Olen hakenut eräästä paikasta ensipäiväleimat omia kokoelmiani varten (kuva alla). Tänään 18.1.2023 kuorille leimaamani merkit näkyvät otsikkokuvassa. Vuoden 2023 kevään postimerkkijulkaisut ja niiden taustat on esitelty aiemmin (linkki).

Kuva 3. Käsileimasimella 18.1.2023 leimatut Arabia-sarjan merkit. Kuvissa näkyy myös uutuutena 2D-koodi oikeassa reunassa.

Jos käsileimasimia vielä ylläpidetään joissain paikoissa, niin voi ihmetellä, mitä niillä leimataan. Pakettilähetykset kulkevat kaikki viivakoodeilla, joissa lähetyksen kulkuhistoria seurataan digitaalisessa järjestelmässä.

Olen kertonut keräilyyni liittyvästä loistoleimauksen rutiinistani aiemmin (linkki). Leimasimien kunto kumppaniposteissa on erittäin vaihteleva, keräilyyn tarvittavaa laatua varten. Joissain paikoissa voi tosin saada laadukkaat leimat. Siellä voi olla myös töissä entisiä Postin työntekijöitä, jotka ovat saaneet jopa koulutusta oikeaoppista leimaamista varten.

Uudet postimerkit ilmestyessään on mahdollisuus leimauttaa postimerkin aiheeseen liittyvällä erikoisleimalla (kuva alla), mutta ainoastaan merkin ilmestymispäivänä Helsingin Postitalolla.

Kuva 4. Ensipäivän erikoisleima 18.1.2023 ensipäivän kuorella.

Helsinkiin en käytännössä koskaan pääse ensipäivänä. Sama erikoisleima tosin löytyy Postin verkkokaupan kautta myytävistä ensipäivän kuorista (linkki), jotka kuoret olen kyllä hankkinut.

Jos lähettää käsin loistoleimatun kuoren, voi koneleima tulla siihen päälle. Kirje on lähetetty ja leimattu Lohjalla, mutta kulkenut minulle Helsingin lajittelukeskuksen kautta. Helsingin leimassa tosin näkyy mielenkiintoista tietoa, eli lähetyksen paino 40 grammaa. Filateelisessa mielessä lopputulos ei näytä kovin kauniilta.

Kuva 5. Käsi- ja koneleimaus samalla kirjekuorella.

Muista erikois- ja lisäleimoista, esim. joulusesonkina olen kirjoittanut täällä aiemmin (linkki).


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *