Monille keräilijöille kokoelman valokuvaus ja luettelointi on mieluisaa puuhaa ja oiva apu myös kohteen tutkimiseen. Valokuvaus on tullut viime vuosikymmeninä kaikkien ulottuville. Prosessi helpottui digitalisaation myötä – negatiivien kehityksen korvasi huippunopea tiedonsiirto kamerasta koneelle. Digikuvauksesta tuli valtavirtaa.
Aivan ongelmatonta keräilykohteiden kuvaaminen ei kuitenkaan ole, jos valokuvasta haluaa erityisen laadukkaan. Nykykalusto mahdollistaa myös huippulaatuiset ’ammattikuvat’, mutta vaatii jo suuremman rahamäärän sijoittamista laitteistoon.
Kirjoitan tulevaisuudessa yksityiskohtaisempia artikkeleita erilaisten keräilykohteiden valokuvauksesta sekä kerron myös käyttämistäni laitteista, mutta tässä artikkelissa lyhyt katsaus postimerkkien valokuvaukseen.
Postimerkit ovat huomattavasti kiitollisempia valokuvauskohteita kuin monet muut keräilyesineet. Ne ovat yleensä tasaisia ja harvemmin, vaikkakin joskus, kiiltäväpintaisia. Matta- tai karkeapintainen kohde on varsin helppo kuvattava.
Ei ongelmatonta
Vaikka kuvaan pääasiassa keramiikkaa, lasia sekä numismaattisia kohteita, postimerkeissä olen tehnyt kaksi havaintoa, jotka hankaloittavat kuvaamista.
Ensimmäinen seikka on postimerkin koko. Kun kohde valokuvataan ja siirretään ruudulle itseään suurempana, puhutaan makrokuvauksesta. Reilu suurentaminen aiheuttaa ongelman: kohteen viat ja silmille näkymättömät yksityiskohdat tulevat esille. Postimerkki ei näytä enää samalta kuin kansiossa. Pieni koko on haaste myös silloin, jos käytössä ei ole laadukasta makro-objektiivia, ja kohteen haluaa ruudulle erityisen suurena.
Toisen haasteen aiheuttaa vanhempien postimerkkien hammastus. Jos kohteita on paljon ja laadukasta valokuvausta halutaan tehdä nopealla tahdilla, aikaa hammastusten ja taustan erottamiseen kuluu suhteettoman paljon. Jos syvääminen eli taustan poistaminen ei ole välttämätöntä, postimerkin voi kuvata mustaa taustaa vasten tai jättää vaalean taustan taakse. Mustasta taustasta hammastus erottuu erityisen hyvin.
Laadukkaan lopputuloksen saamiseksi postimerkkien, kuten muidenkin esineiden kuvauksen kriittisen tärkeä vaihe, on kuvan jälkikäsittely. Tässä kohtaa monilla loppuu välineet ja osaaminen: ilmaisohjelmat eivät välttämättä pysty samaan kuin ammattiohjelmat, joista mainitsen vain yhden: Adobe Photoshop. Käytän kuvankäsittelyssä Adobe Photoshopin kuukausimaksullista versiota, joka takaa aina uusimman ohjelmaversion käyttömahdollisuuden. Lisenssiin kuuluvat muutkin keskeiset Adoben ohjelmistot. Hinta on n. 60 euroa kuukaudessa.
Mainitsinkin aiemmin, että postimerkit ovat yksi helpoimmista kuvauskohteista mm. muotonsa vuoksi. Tein testin, jossa kuvasin yhden postimerkin järjestelmäkameralla, täyskennokamera Nikon D750:llä, jossa makro-objektiivina Nikon Nikkor 105 mm. Vertailun vuoksi skannasin postimerkin ja kuvasin vielä kamerakännykällä, iPhone 13 Pro. Edellytyksenä lopputulokselle oli, että kuvien jälkikäsittely sai viedä vain maksimissaan joitakin kymmeniä sekunteja per kuva.
Testitulokset
Alla tekemäni testin tulokset. Postimerkiksi valikoitui (valitettavasti) sattumalta Zairen vuoden 1978 Mi:CD 574, Mobutu Sese Sekoa esittävä merkki, kooltaan 29 x 40 mm.
1. Nikon D750 -täyskennokamera ja Nikkor 105 mm -makro-objektiivi, hankintahinta n. 3500 euroa.
Täyskennokameran ja makro-objektiivin yhdistelmällä kohde saadaan hyvinkin suureksi ruudulle*. Jopa yksittäiset, paljain silmin näkymättömät paperin nukkakarvat tulevat näkyviin, kun kohdetta tarkkaan katsoo. Ongelmana on se, että painotuotteen suurentaminen liian suureksi tuo esille sellaisia pinta- sekä väriominaisuuksia tai mustepisteitä, joita paljain silmin ei näe. Postimerkkikuvan lopputuloksesta tulee epärealistinen kansiossa olevaan kohteeseen verrattuna.
Asia on tietysti helppo korjata: kohdetta voi pienentää haluamaansa kokoon.
Suurin haaste varsinkin ammattimaisemmissa laitteissa on käytön hankaluus: käytännössä laadukkaat kuvat vaativat jonkinlaisen studion valaistuksineen. Käytän raha- ja postimerkkikuvauksissani myös kuvaustelinettä ja valokuvauspöytää
Kuva: Kodissani yksi huone on muutettu valokuvausstudioksi, jossa voi ottaa kuvia myös suuremmista esineistä. Makrokuvaukseen käytän erillistä telinettä ja tarvittaessa mustaa taustalevyä. Valaistus on yksi tärkeimmistä osista: kuvan asetelmassa pehmeä valo ohjataan kohteeseen vasemmalta ja oikealta.
Markkinoilta löytyy kuitenkin myös helppokäyttöisempiä digikameroita.
*kohteen tallennus ja pakkaus aiheuttaa hieman epätarkkuutta ja heikentää lopputulosta esimerkkikuvassa
Plussat ja miinukset
+ Paras laatu
+ Suurin kuvakoko
+ Eniten laajennusmahdollisuuksia
+ Jos kuvausastelma ja valaistus on oikea, sopii myös muiden esineiden kuvaukseen
– Kallis hinta
– Vaatii parhaimmillaan paljon valaistukselta, laitteistolta ja kuvankäsittelyltä
– Lähtökohtaisesti työläin
2. ’Kännykäkamera’ iPhone 13 Pro (hankintahinta n. 1300 euroa)
Nykyajan älypuhelinlaitteet ovat jo kelpo valokuvauslaitteita monenlaiseen kuvaukseen. Kun asetelmaan kiinnittää huomiota ja oppii terävöittämisen sekä valaistuksen taidon, lopputulos pärjää skannerille. Esimerkkikuvassani kuva on otettu melko nopein säädöin valkoista taustaa vasten pöydällä. Hammastus erottuu huomattavasti tasoskannerilla otettua esimerkkikuvaa paremmin. Älypuhelimien hinnoissa ja laaduissa on eroa, mutta parhaimmat laitteet ovat jo melko arvokkaita pelkkää kuvausta ajatellen – samaan hintaan saa myös muita kameravaihtoehtoja, kuten edullisen järjestelmäkameran.
Plussat ja miinukset
+ Nopein kuvata
+ Melko selkeästi erottuvat yksityiskohdat
+ Kuva on vertailulaitteista helpoin jälkikäsitellä
– Laadukkaimpien älypuhelimien kallis hinta
– Soveltuu heikommin muiden keräilyesineiden studiokuvaukseen
3. Canon Canoscan Lide 220 -tasoskanneri (hankintahinta n. 100 euroa)
Edulliset tasoskannerit kopioivat kuvan ruudulle melko mallikkaasti. Yllä olevassa kuvassa vertailuna pienennetty versio järjestelmäkameralla otetusta kuvasta sekä tasoskannerilla otettu kuva maksimikokoisena. Maksimikoko on huomattavasti pienempi kuin lopputulos käyttämälläni makro-objektiivilla, mutta kuitenkin riittävän suuri kohteen piirteiden näkemiseen. Kohde on tavanomaisella näytöllä edelleen merkittävästi suurempi kuin kansiossa. Ilman taustaa skannattuna hammastuksen rajat hämärtyvät paikoin näkymättömäksi. Mustalla taustalla järjestelmäkameralla valokuvattuna hammasteet näkyvät edelleen selkeästi.
Plussat ja miinukset
+ Edullinen
+ Nopea: mahdollisuus skannata useita postimerkkejä yhdellä kertaa
– Soveltuu hyvin vain tasaisten esineiden, kuten postimerkkien ja seteleiden kuvantamiseen
– Yksityiskohdat näkyvät testin muita laitteita heikommin, kun kohde on pieni
Kuva: kohteet pienennettynä suurin piirtein samaan kokoon.
Yhteenveto:
Nykypäivän laitteilla saa lähtökohtaisesti hyviä kuvia postimerkeistä. Mikäli tarve on satunnaisille kuville, älypuhelin toimii hyvin. Enemmän kuvia tallentava hyötyy tasoskannerin mahdollisuudesta ottaa useista postimerkeistä yhtäaikaisen kuvan. Skannerin käyttö on myös helppoa. Toisaalta parhaimmissa älypuhelimissa on vahvat mahdollisuudet kuvankäsittelyyn sekä erilaisiin säätöihin.
Jos valokuvausharrastusta haluaa syventää ja laajentaa, eniten saa irti lähes rajattomilla laajennus- ja asetelmamahdollisuuksilla varustetuilla järjestelmäkameroilla. Samalla tulee varautua myös huomattavasti suurempiin kustannuksiin.
Olen sijoittanut paljon valokuvaukseen, mutta toisaalta teen valokuvausta myös puoliammatiksi: valokuviani on käytetty useissa julkaisuissa. Siltikin saatan valita postimerkkien kuvantamiseen useimmiten skannerin laitteen helppokäyttöisyyden ja nopeuden vuoksi.
Teksti ja kuvat: Miikka Jaala
Kansikuvana ammattivalokuvaajan, isoisäni kamera.