Klikkaa tästä suomenkieliseen tekstiin –>
In the hobby of collecting, there are common agreements and principles according to which objects are selected and valued, especially for monetary resale value. I personally collect new postage stamps and coins, mostly from the Euro era. Regarding these coins, I follow the general principle that they must not be touched by hand, the so-called uncirculated, i.e. numismatic quality UNC.
Regarding postage stamps, it is obvious to me that the condition of the item must be perfect or almost perfect. That is, the paper of the stamp must not have wear, tears, folds, thinning or a spread, fuzzy cancellation. Especially in the new stamps of this millennium, even a small defect justifies throwing it in paper waste circulation. Some printing or cutting errors that occurred during the stamp production stage are the only exception. They can make the item a special collectible, especially since such production errors are quite rare these days.
The same is the case with, for example, sports and hockey cards. In particular, the corners of the card are easily rounded if you handle them. The corners of the card must be flawless, as well as the condition of the card. In hockey cards, incorrectly printed or cut cards are usually returned to the manufacturer, for a proper replacement. The difference probably comes from the logic that both coins and stamps are government-administered, official consumables and thus fundamentally flawless, while cards are mere collector’s items.
The storage of collectibles must be so good that the condition of the object is not damaged. There are solutions for this, which can be obtained from expert sellers.
However, collecting associations, clubs and societies have drawn up many other, more precise rules and recommendations for collecting. They are mainly made for the presentation of items in collector magazines, presentations and exhibitions and competitions in terms of stamp collecting. However, they are not facts or laws of nature, but tastes and opinions, for example about what is the ”quality” of collecting and which item is ”collectible”. These matters of taste and opinions have been mutually agreed upon by the collector community and put into the form of rules and guidelines. Factually, it can be said that an item is rare if very little has survived (or much less than there are collectors looking for it). But the fact that it is, for example, a ”sought after item” is an experience-based opinion or a matter of taste that arose as a consensus of collectors. Rare doesn’t have to be valuable.
And when these rules are passed down from generation to generation, they are called traditions. When we live in a free world, every collector or their community has the right to this. Based on my own experience, however, associations do not actually condemn or forbid any individual member’s habit of collecting, even if traditions don’t shine in it. It’s a different matter if you want to communicate your collecting (exhibitions, competitions, magazines, guides, presentations, catalogs). The traditions include processing content through filters set by the philatelic community (associations).
On the other hand, if you present the items in a digital format, such as on a blog like this or even on Instagram, then in principle you don’t have to follow the rules except for those aspects that the publisher himself wants. With freedom of speech, provided that the person is responsible for his own publishing in accordance with the general principles of online publishing.
Is it against the rules to present philately on Instagram?
This can be asked, when considering the comment of Colin Fraser of the international philatelic organization F.I.P. about publishing the social media Instagram, reference magazine Flash September 2020 (link). He stated ”In recent years we also now have a generation of social media ”philatelists” endeavoring to ”influence” us about something. Their messages are often derivative or repetitive and many of these social media influencers seem to have no real connection to whatever it is they are promoting. Many posts are simply some image which they think is Instagramable. Some would ask legitimately whether any of this is even philately.”
In short, I could interpret that Fraser is distressed by posting on Instagram and then he tries to find perhaps even rational justifications for his criticism. Are there any? Several questionable expressions can be extracted from the text, such as ”real connection” (define real!?), ”legitimately” (who gives the legitimation about what and with what powers?), ”simply some image” (postage stamps contain images!). This is not the only time I have encountered similar criticism. I have understood that the term ”philately” is commonly defined as both stamp collecting and research. So, a collector without the ambition of research is also a philatelist. And thus also a stamp collector posting on the Instagram app? To this, social media influencer ”The Digital Philatelist” (linkki) responded very critically, defending the stamp collector’s social media release and thus condemning Fraser’s condescending, belittling tone.
I consider this controversy to be an indication of how in stamp collecting, the changing world is challenging the hobby. Colin Fraser tries to condemn the publication of philately on social media, while The Digital Philatelist defends it. I claim that the opposition comes from the rules that philatelic associations have put forward through their traditions for the public presentation of philatelic collectible items. That the rules, for example, are aware if they don’t try to determine for me what the ”real connection” is to the objects I collect? In my opinion, according to The Digital Philatelist, Instagram is also an acceptable medium for philatelic publishing.
I personally feel that I do not fit into the frame of a philatelist or a numismatist. And I don’t know if I’ll ever become one. Being defined as a collector of coins and stamps is enough. At least for now, I don’t have a passion for in-depth research of the collection items (which Fraser obviously tries to claim as a ”real connection”) as far as I do scientific research for my day job (link). But a monetary compensation is paid for it. As I state in the link’s blog, the controlled publishing of numismatics of philately does have features of scientific publishing. For example, numismatics is referred to as the ”science of money”. But articles and research reports are at the level of non-fiction books or professional journal articles, because, for example, the community of philatelists is not the same as scientific peer review.
But of course, if the topic is interesting, it’s nice to watch a presentation in which the collector has familiarized himself with his collecting items through in-depth research. But why should the method of sophisticated research or storytelling be the only way to make one’s collection public? Why shouldn’t photos on Instagram be philately?
On the other hand, Colin Fraser himself states in the same article how philately can be over-formalized and regulated, how efforts have been made to tell what is the ”right” way to do philately. Which again stifles creativity and innovation? I agree with this. A good example of the new liberal publishing related to stamps is the Postcrossing hobby: on Instagram you can see envelopes and cards full of colorful stamps, ready to be sent. It seems that philatelists are not paying attention to it. When the received letters and cards are stored, the matter could also be called collecting. And why couldn’t an exhibition collection be built from them. Just to make rules about it? However, the joy of sending and receiving is probably enough for postcrossers (just like for me to achieve a complete collection).
About the difference between “traditional” and “modern” collector, my previous blog (link). Without strict rules and traditions, there have always been many collectors. What’s new is that with digitization, their way of doing things comes to light – and it seems to bother some others.
However, let those who want to keep their rules and traditions, but don’t try to control or hit those with the rules who want a more liberal public communication of their collectibles. With digitization, the tradition collecting community (associations) should just accept that their practices are not in the same gatekeeper role as they might have been in the last millennium when it comes to publication related to the hobby.
Modern digitalization also favors immediate satisfaction, short-termism, and cultural contents can also be obtained easily and quickly, in a couple of seconds. It should be seen as an opportunity, not a threat. For example, museums have reportedly noticed this and export their material as videos, podcasts, as social media links etc. And that’s what this blog aims to do – the content of the collection does not have to be obtained in paper books or magazines, but can be read on the screen of a smartphone and for free, day and night all year round. However, current trends do not favor in-depth familiarization and research, and I don’t think that emphasizing it will get much new people into philately or numismatics.
Thus, the so-called quality can slip away in communication in social media – but: Who cares? It can only matter if one wants to present incorrect statements about collecting as generalizable concepts. In particular, false information can be presented about the collectible item’s background and its value can be unintentionally or intentionally claimed to be low or high, in the name of financial gain. In this case, it is good for experienced people to comment. But that shouldn’t mean that, for example, posting about philately on Instagram is categorically condemnable. The publication threshold should be lowered, not raised. To bring in new collectors.
You may also disagree with this text, or perhaps think that such matters should not be discussed publicly. But once again: collecting is about experience-based matters of taste and opinions. Claiming them as absolute truths is not beneficial for collecting hobby. For example, the ”real connection” that Fraser calls for can be for everyone as he likes. As it always has been and always will be.
Keräilyssä on olemassa yhteisiä sopimuksia ja periaatteita, joiden mukaan kohteita valikoidaan ja arvotetaan, etenkin rahalliselta jälleenmyyntiarvolta. Itse kerään uusia lähinnä euroajan postimerkkejä ja kolikoita. Näissä kolikoiden osalta noudatan yleistä periaatetta, että niiden pitää olla käsin koskettelemattomia, ns. kiertämättömiä eli numismaattista laatua UNC.
Postimerkkien osalta minusta on ilmiselvää, että kohteen kunto pitää olla täydellinen tai lähes täydellinen. Eli postimerkin paperissa ei saa olla kulumia, repeytymiä, taitoksia, ohentumia tai levinnyt, suttuinen leima. Etenkin uusissa, tämän vuosituhannen postimerkeissä hienoinenkin vika oikeuttaa sen heittämisen paperinkeräykseen. Jotkut postimerkin valmistusvaiheessa syntyneet painatuksen tai leikkauksen virheet ovat ainoa poikkeus. Ne voivat tehdä kohteesta keräiltävän erikoiskappaleen erityisesti siksi, että tällaiset tuotannon virheet ovat varsin harvinaisia nykyään.
Sama asia on esimerkiksi urheilu- ja jääkiekkokorteissa. Erityisesti kortin kulmat pyöristyvät helposti, jos niitä käsittelee. Kortin kulmien tulee olla virheettömät, kuten muutenkin kortin kunto. Jääkiekkokorteissa virheellisesti painetut tai leikatut kortit yleensä palautetaan valmistajalle, vaihtoa kunnollista varten. Todennäköisesti ero tulee siitä logiikasta, että sekä kolikot että postimerkit ovat valtion hallinnoimia, virallisia käyttötarvikkeita ja täten lähtökohtaisesti edellytyksiltään virheettömiä, kun taas kortit pelkkiä keräilytuotteita.
Keräilykohteiden säilytys pitää olla niin hyvä, että kohteen kunto ei vahingoitu. Tähän on olemassa omat ratkaisunsa, joita saa asiantuntevilta myyjiltä.
Keräilyyn tosin alan yhdistykset ja liitot ovat laatineet paljon muitakin, tarkempia sääntöjä ja suosituksia. Ne on lähinnä tehty kohteiden esittelyyn alan lehdissä, esitelmissä sekä näyttelyissä ja kilpailuissa postimerkkeilyn osalta. Ne eivät kuitenkaan ole mitään faktoja tai luonnonlakeja, vaan maku- ja mielipiteitä, esimerkiksi siitä, mitä on keräilyn ”laatu” ja mikä kohde on ”kokoelmakelpoinen”. Nämä makuasiat ja mielipiteet keräilijäyhteisö on keskenään sopinut ja sääntöjen, ohjeiden muotoon saattanut. Faktisesti voidaan toki sanoa, että kohde on harvinainen, jos sitä on säilynyt hyvin vähän (tai paljon vähemmän kuin on sitä havittelevia keräilijöitä). Mutta se, että se on esimerkiksi ”tavoiteltava kohde”, on keräilijöiden konsensuksena syntynyt, kokemukseen perustuva mielipide tai makuasia. Harvinaisen ei tarvitse ole arvokasta.
Ja kun nämä säännöt seuraavat sukupolvelta toiselle, niitä kutsutaan perinteiksi. Kun vapaassa maailmassa eletään, tähän on kullakin keräilijällä tai heidän yhteisöllään oikeus. Oman kokemuksen perusteella, ei yhdistyksissä kuitenkaan varsinaisesti tuomita tai kielletä kenenkään yksittäisen jäsenen tapaa kerätä, vaikkeivät perinteet siinä loistaisikaan. Eri asia on, jos keräilystään haluaa viestittää (näyttelyt, kilpailut, lehdet, oppaat, esitelmät, luettelot). Siinä perinteisiin kuuluu sisällön prosessointi filatelian yhteisön (yhdistysten) asettamien suodatinten läpi.
Jos taas kohteet esittelee digitaalisessa formaatissa, kuten tällaisessa blogissa tai vaikka Instagramissa, niin periaatteessa niissä ei tarvitse noudattaa sääntöjä muilta kuin niiltä osin, mitä julkaisija itse haluaa. Sananvapauden vallitessa, kunhan on itse vastuussa julkaisemisestaan yleisten nettijulkaisemisen periaatteiden mukaisesti.
Onko filatelian julkaiseminen Instagramissa sääntöjen vastaista?
Näin voisi kysyä, kun ajattelee kansainvälisen filatelistijärjestön F.I.P.:n Colin Fraserin moitetta sosiaalisen median Instagram-julkaisemisesta, viite lehti Flash Syyskuu 2020 (linkki). Hän totesi ” In recent years we also now have a generation of social media “philatelists” endeavoring to “influence” us about something. Their messages are often derivative or repetitious and many of these social media influencers seem to have no real connection to whatever it is they are promoting. Many posts are simply some image which they think is Instagramable. Some would ask legitimately whether any of this is even philately.”
Sama suomeksi, oma käännös: Colin Fraser. F.I.P.: “Viime vuosina meillä on nyt ollut myös sosiaalisen median ”filatelistien” sukupolvi, joka pyrkii ”vaikuttamaan” meitä jostain. Heidän viestinsä ovat usein johdannaisia tai toistuvia, ja monella näillä sosiaalisen median vaikuttajista ei näytä olevan todellista yhteyttä siihen, mitä he tuovat esiin. Monet postaukset ovat vain kuvia, jotka he ajattelevat olevan Instagram-kelpoisia. Voi kysyä oikeutetusti, onko tämä edes filateliaa.”.
Lyhyesti voisin tulkita, että Fraseria ahdistaa Instagramissa julkaiseminen ja hän sitten pyrkii hakemaan ehkä jopa rationaalisia perusteluja kritiikilleen. Onko sellaisia olemassa? Tekstistä voi poimia useita arveluttavia ilmaisuja, kuten ”todellinen yhteys” (määrittele todellinen!?), ”oikeutetusti” (kuka oikeuttaa, mitä ja millä valtuuksilla?), ”vain kuvia” (postimerkeissä on kuvia!). Tämä ei ole ainoa kerta, kun olen törmännyt vastaavanlaiseen kritiikkiin. Olen käsittänyt, että termi ”filatelia” tavataan määritellä sekä postimerkkien keräilyksi että tutkimukseksi. Eli myös keräilijä ilman tutkimuksen ambitiota on filatelisti. Ja täten myös Instagram-sovelluksessa julkaiseva postimerkkeilijä? Tähän sosiaalisen median influensseri ”The Digital Philatelist” (link) vastasi hyvin kriittisesti, puolustaen postimerkkeilyn sosiaalisen median julkaisemista ja siis tuomiten Fraserin alentuvan, vähättelevän sävyn.
Pidän tätä kiistaa osoituksena siitä, kuinka postimerkkien keräilyssä maailman muutos haastaa harrastusta. Colin Fraser yrittää tuomita filatelian julkaisemisen sosiaalisessa mediassa, kun taas The Digital Philatelist puolustaa sitä. Väitän, että vastustus tulee niistä säännöistä, mitä filatelian yhdistykset ovat perinteidensä kautta esittäneet filateelisten kohteiden julkiselle esittelylle. Että säännöt esimerkiksi ovat tietävinään, jos eivät yritä määrittää puolestani, mikä on se ”todellinen yhteys” keräämiini kohteisiin? Käsittääkseni The Digital Philatelist’in mukaan Instagram on myös filateeliseen julkaisemiseen hyväksyttävä väline.
Itse koen, että en mahdu filatelistin tai numismaatikon raameihin. Enkä tiedä, tulenko koskaan mahtuvaksi. Määrittely kolikoiden ja postimerkkien keräilijäksi riittää. Ainakaan toistaiseksi minulla ei ole intohimoa kohteiden syvälliseen tutkimukseen (mitä Fraser ilmeisesti yrittää väittää siksi ”todelliseksi yhteydeksi”) sikälikin, kun teen tieteellistä tutkimusta päivätöikseni (linkki). Mutta siitä maksetaan rahallinen korvaus. Kuten linkin blogissa totean, keräilyn kontrolloidussa julkaisutoiminnassa on tosin piirteitä tietellisestä julkaisemisesta. Esimerkiksi numismatiikasta puhutaan ”rahatieteenä”. Mutta artikkelit ja tutkimusraportit ovat tietokirjojen tai ammattilehtien artikkelien tasoisia, sillä esimerkiksi filatelistien yhteisö ei ole sama asia kuin tieteellinen vertaisarviointi.
Toki on niin, että jos aihe on kiinnostava, on mukava seurata esitelmää, jossa harrastaja on perehtynyt keräilyn kohteisiinsa, syvällisen tutkimuksen kautta. Mutta miksi sofistikoidun tutkimuksen tai tarinankerronnan menetelmä pitäisi olla ainoa tapa, millä saa keräilystään tulla julkisuuteen? Miksei valokuvat Instagramissa olisi filateliaa?
Toisaalta Colin Fraser itse toteaa samassa artikkelissa, kuinka filatelia saattaa olla ylimuodollista ja säänneltyä, kuinka on pyritty kertomaan, mikä on ”oikea” tapa harrastaa filateliaa. Joka taas estää luovuuden ja innovaation? Tästä olen samaa mieltä. Hyvä esimerkki uudesta postimerkkeihin liittyvästä liberaalista julkaisemisesta on Postcrossing-harrastus: Instagramissa voi nähdä kuoria ja kortteja täynnä värikkäitä postimerkkejä, vastaanotettuja tai lähetystä vaille valmiina. Näyttää siltä, etteivät filatelistit lotkauta tälle korvaansa. Kun vastaanotetut kirjeet ja kortit otetaan talteen, asiaa voisi kutsua myös keräilyksi. Ja miksei niistä näyttelykokoelmankin voisi rakentaa. Tosin lähettämisen ja vastaanottamisen ilo lienee riittää postcrossaajille (aivan kuten minulle kerätä kokoelma täyteen).
Minusta tässä keräilyn ”vanha” ja ”uusi” maailma törmäävät. Tästä on aiempi blogini (linkki). Ilman tiukkoja sääntöjä ja perinteitä keräileviä on varmasti ollut aina paljon. Uutta on se, että digitalisaation myötä heidän tapansa harrastaa tulee esiin – ja se näkyy vaivaavan joitakuita toisia.
Pitäkööt siis ne sääntönsä ja perinteensä, jotka sitä haluavat, mutta älkööt yrittäkö ohjailla tai lyödä periaatteillaan päähän sellaisia, jotka haluavat liberaalimpaa julkista viestintää keräilykohteistaan. Digitalisaation myötä, perinteiden keräily-yhteisön (yhdistysten) kannattanee vain hyväksyä, ettei niiden toimintatavat eivät ole harrastukseen liittyvän julkaisemisen osalta sellaisessa portinvartijan roolissa, jota saattoivat olla viime vuosituhannella.
Nykyajan digitalisaatio suosii myös välitöntä tarpeentyydytystä, lyhytjännitteisyyttä, ja myös kulttuuriset sisällöt voi saada helposti ja nopeasti, parissa sekunnissa. Se kannattaisi nähdä mahdollisuutena, ei uhkana. Esimerkiksi museot ovat kuulemma havainneet tämän ja vievät aineistoaan videoiksi, podcasteiksi, linkitettynäö sosiaaliseen mediaan tms. Ja siihenhän tämä blogikin pyrkii – keräilyn sisältöä ei tarvitse hankkia paperisina kirjoina tai lehtinä, vaan voi lukea älypuhelimen näytöltä ja ilmaiseksi, yötä päivää vuoden ympäri. Nykytrendit eivät siis kuitenkaan suosi syvällistä perehtymistä ja tutkimusta, enkä usko, että sitä korostamalla saadaan paljoa uusia harrastajia filatelian tai numismatiikan pariin.
Someviestinnässä ns. laadusta voidaan lipsua – mutta: mitä väliä? Ainoastaan voi olla väliä silloin, jos keräilystä halutaan esittää virheellisiä väitteitä yleistettävinä käsityksinä. Erityisesti kohteen taustasta voidaan esittää väärää tietoa ja sen arvoa tahattomasti tai tahallisesti väittää alhaiseksi tai korkeaksi, taloudellisen hyödyn nimissä. Tällöin on hyvä kokeneiden kommentoida. Mutta se ei saisi tarkoittaa, että esimerkiksi filateliasta julkaiseminen Instagramissa olisi kategorisesti tuomittavaa. Julkaisukynnystä pitäisi laskea, ei nostaa, jotta saadaan uusia harrastajia mukaan.
Tästäkin tekstistä saatetaan olla eri mieltä, tai ehkä ajatella, että tällaisista asioista ei tarvitsisi puhua julkisesti. Mutta kerran vielä: keräilyssä kyse on kokemukseen perustuvista makuasioista ja mielipiteistä. Niiden absoluuttisiksi totuuksiksi väittäminen ei ole edullista keräilylle. Esimerkiksi Fraserin peräänkuuluttama ”todellinen yhteys” keräilykohteisiinsa olkoon kullakin kuten itse tykkää. Kuten se on aina ollut ja tulee olemaan.