Tiivistelmä: Harrastajien lehdissä julkaistu filatelian ja numismatiikan tutkimus ei ole varsinaisesti tiedettä. Sisältö ei täytä tieteellisen julkaisemisen kriteereitä, koska laatua ei ole tarkastettu akateemisella arviointiprosessilla. Lehtijuttuja voisi laadultaan verrata ammattilehtien tai tietokirjallisuuden artikkeleihin. Toki vertaisarvioituja tiedejulkaisuja ja väitöskirjojakin voidaan filateliasta ja numismatiikasta tehdä, mutta silloin niiden tieteellinen uutuusarvo on arvioitu akateemisten asiantuntijoiden toimesta.
Tässä keskityn numismatiikkaan ja filateliaan, joissa keräilyn muodoissa on eniten ns. sofistikoitua tutkimusta. Määritelmän mukaan rahojen keräilyyn liittyvä numismatiikka on ”rahatiedettä” (linkki). Postimerkkien keräilyyn liittyvässä filateliassa (linkki) olen voinut saada viitteitä ajattelusta, että siinä tehdään tieteellistä tutkimusta. Ko. Wikipedian linkkien perusteella voisi saada käsityksen, että keräilyn tutkimus kuuluu tieteeseen.
Mitä tieteen tekemiseen tulee, laadun kannalta olennaista on, että tutkimukset julkaistaan vertaisarvioiduissa tiedelehdissä. Läheskään kaikki käsikirjoitukset, mitä tiedelehtiin tarjotaan, eivät niissä julkaisukynnystä ylitä. Sitä harvempi ylittää, mitä korkeatasoisempi lehti. Ja tämän takaa nimenomaan artikkelin vertaisarvioijat, jotka esiintyvät anonyymeinä. Heidät valitaan niin, että heillä on riittävä akateeminen pätevyys ja ansioituneisuus, esimerkiksi professorin tai tohtorin arvo. Samoin ei ole mitään sidoksia tai kytköksiä käsikirjoituksen laatijoihin.
Tieteellisen laadun voi osoittaa myös opinnäytetöinä. Vertaisarvioitujen julkaisujen lisäksi, opinnäytetyöt ovat minusta ainoat tieteellisesti pätevät julkaisukanavat. Kuri tutkimustulosten julkaisemisen laadun varmistamisessa tulee viime kädessä siitä, että yliopistojen julkista rahoitusta mitataan mm. julkaisuilla laadukkaissa tiedelehdissä, samoin kuin suoritetuilla opinnäytetöillä.
Opinnäytteitä voivat olla kandidaattityöt (alempi kandidaatin yliopistotutkinto) ja pro gradu-työt (ylempi maisterin tutkinto). Tästä voidaan edetä myös akateemisiin väitöskirjoihin, tuloksena tohtorin arvo. Kandi- ja gradutöissä edellytetään kuitenkin näyttöä tieteellisen kirjallisuuden hallinnasta sekä tiettyjä muita kriteerejä. Samoin opinnäytetyöt ohjaavat ja tieteellisen laadun tarkastavat siihen pätevöityneet ammattilaiset, itsekin vähintään yliopistollisen maisteritutkinnon suorittaneet.
Oma tieteen tutkimuksen alani on luonnon- ja insinööritieteet. Olen itse laatinut tieteellisiä julkaisuja, yhdessä toisten tutkijoiden kanssa kansainvälisiin vertaisarvioituihin tiedelehtiin usean vuosikymmenen ajan. Samoin ohjaan julkaisuihin tähtääviä opiskelijoita sekä olen ollut mukana Julkaisufoorumi-nimisessä (linkki) organisaatiossa mukana arvioimassa, mihin laatuluokkaan kansainväliset vertaisarvioidut tiedelehdet voi asettaa, Suomen yliopistojen arviointikriteerien kannalta. Samoin ohjaan akateemisia opinnäytetöitä.
Sekä numismatiikassa ja filateliassa käytetään toki tiedetutkimuksen apuvälineitä, kuten mikroskooppia tms. Olennaista on kuitenkin tutkimuksen löydöksien tieteellisen laadun arviointi edellä esitetyillä kriteereillä. Ainakin filatelian alueelta tiedän väitöskirjoja julkaistun, mutta niissä on toimittu tieteellisen vertaisarvioinnin kriteerillä: väitöskirjan käsikirjoituksen ovat hyväksyneet tieteelliseksi akateemisesti pätevät esitarkastajat, joilla myöskään ei saa olla kytköksiä käsikirjoituksen laatijaan.
Numismatiikan ja filatelian tieteellisen tutkimuksen voisin sijoittaa ns. ihmistieteiden alueelle, jonnekin historian ja kulttuurin tutkimukseen. Julkaisufoorumi-organisaatiolla, missä olen siis mukana, on ollut tarkoituksena asettaa tutkimuksen tulosten julkaisun laadulle samanlaiset kriteerit joka tieteen osa-alueelle, sekä tekniikkaan että ihmistieteisiin. Ainakin numismatiikassa on myös yliopistollisia tutkimusryhmiä ja professuurejakin, vaikka nekin näyttävät olevan kulttuurin ja historian laitosten alaisuudessa.
Tieteellisen tutkimuksen tuloksia, tieteellistä uutuusarvoa sisältäviä löydöksiä voidaan julkaista myös kaikenlaisissa popularisoivissa tietokirjoissa sekä media-artikkeleissa. Monet ansioituneet tutkijat, kuten esimerkiksi emeritusprofessori Esko Valtaoja tähtitieteen alueella, tekevät tätä. Tutkimuksia voidaan esitellä myös ns. ammattilehdissä, esimerkiksi itse seuraan Kemia-lehteä. Ne ovat kuitenkin yleistajuisia kokonaisuuksia, ja Julkaisufoorumissa on päätetty, etteivät ne julkaisualustoina täytä tieteen laadun kriteereitä – eikä niiden ole toki tarkoituskaan. Mikään ei toki estä tällaisen aineiston julkaisua tieteen kriteereillä, mutta se vaatii lisätyötä, minkä olen kuvannut edellä.
Numismatiikan tai filatelian tutkimus yliopistoissa ei tee kaikesta niiden tutkimuksesta tieteellistä. Keräilijöiden yhteisö ei ole sama kuin tiedeyhteisö, eikä luonnollisesti ole tarkoituskaan olla. Numismatiikan tai filatelian käsikirjoituksen tai näyttelykokoelman, mitä niihin olen tutustunut, toteaisin niiden olevan tutkinnalliselta laadultaan opinnäytteen ja ammattilehden tyyppisen, yleistajuisen artikkelin välimaastossa. Tai tietokirjan aiheen. Jos niiden tuloksista laadittaisiin väitöskirja tai opinnäytetyö, siihen on siis oma lisämenettelynsä. Filatelian näyttelykokoelmien laadun arviointiin on kehitetty oma tuomarien järjestelmänsä ja arviointikriteerinsä, mutta heidän pätevyyttänsä siis käsittääkseni mitataan menestyksellisellä kokemuksella aiemmasta näyttelytoiminnasta. Lisäksi voidaan antaa koulutusta, joka perustuu filatelian perinteeseen – siihen mitä arvostetaan laadukkaana. Heillä ei käsittääkseni tarvitse olla akateemista pätevyyttä, kenties ainuttakaan opintopistesuoritusta akateemisista opinnoista. Toisaalta, vaikka joku numismatiikan tai filatelian tutkija olisi akateemisen loppututkinnon, vaikkapa tohtoritutkinnon suorittanut, se ei tee hänen artikkelistaan, näyttelykehyksestään tai tuomaritoiminnastaan automaattisesti tieteellistä. Mutta toki ei kissanäyttelyjen tuomareitakaan kouluteta korkeakoulujärjestelmässä. Kilpaurheilun ammattilaisilla lienee monesti joku liikunta-alan tutkinto.
Julkaisufoorumin tiedelehtien luokituksia on nollasta kolmoseen, kolmosen ollessa tiukin. Ammatti- ja harrastelehdet sijoittunevat luokkaan 0, kun tiedejulkaisussa pyritään mieluiten tasoille 2 – 3. Suurin osa maailman tiedelehdistäkin on luokassa 0, kunnes ehkä nousevat ylöspäin. Nykyään ovat yleistyneet pelkästään digitaalisesti julkaistut ns. open access-lehdet ja kustantajat, niistä osan rikkoen tieteellisiä käytäntöjä (puuttuva vertaisarviointi) pelkästään julkaisupalkkioiden ansaintamielessä (predatory- eli saalistajajulkaisut).
Mitä filateeliseen tutkimukseen tulee, niin esimerkiksi postihistoriallisessa tutkimuksessa (ilman tieteellisen tason vertaisarviointia), miten voidaan varmistua siitä, että tutkielman laatijan esittämät faktatiedot pitävät paikkaansa? Siis että niistä on mahdolliset olennaiset puutteet, käännös- ja kirjoitusvirheet ja tekijänsä virheelliset tulkinnat ja käsitykset eliminoitu? Näyttelyissä ja kilpailuissa tuomareilla on kuulemma 15 minuuttia aikaa kunkin kokoelman lukemiseen ja arviointiin. Ei filatelian yhteisössä ole välttämättä pätevyyttä virheitä arvioida. Olen kuullut kilpailuihin osallistuneilta väitteitä, että arviointi on liian mielivaltaista. Laatukriteerit lienevät jossain tieteellisen ja missikisojen välimaastossa.
Kirjoituksen motiivi on sekin, että tieteeseen tavataan vedota herkästi, jotta saataisiin omille tuotoksille jonkinlaista lisäpätevyyttä, uskottavuutta. Että tässä nyt toimitaan tieteilijän roolissa. Samoin yleisön kuin keräilijäyhteisön käsitys tieteellisyyden kriteereistä voi olla häilyvä. Eikä varmaa käsitystä tieteellisen menetelmän perusteista ole kaikilla akateemisen loppututkinnon suorittaneillakaan, kuten esimerkiksi historian opettaja kritisoimassa ilmastonmuutosta tai lääkäri harjoittamassa puoskaroinnin piiriin kuuluvia ”hoitoja”. Joskus näyttää kuviteltavan, että jonkun tieteenhaaran tohtoritutkinnon suorittaminen pätevöittää kommentoimaan mitä tahansa tieteeseen liittyvää asiaa. Esimerkiksi tietokirjallisuus ei ole samaa kuin tieteellinen kirjallisuus ja siellä voidaan julkaista lähes mitä tahansa ufo”tutkimuksesta” kaivonkatsomiseen taikavarpujen avulla. Skepsis ry. on jakanut vuosittaista ns. Huuhaa-palkintoa joillekin tietokirjojen kustantajille. Toki tietokirjallisuudessa on myös paljon laadukasta tieteen popularisointia, pätevöityneiden kirjoittajien toimesta.
En sinänsä väitä, että numismatiikan ja filatelian tutkimuksen laadussa olisi tietokirjojen tapaista horjuvuutta. Päinvastoin, näitten alojen harrastelehtien ja oppaiden tms. julkaisuissa erityisesti laatuvirheet ja väärän tiedon, tavataan tarkistaa ja tarvittaessa oikaista, toisten harrastajien toimesta. Numismatiikan ja filatelian tutkimuksella on toki aina oma ansionsa ja aineistosta pystynee joku akateeminen tutkija prosessoimaan eteenpäin täyttämään tieteellisen laadun. Mutta toteaisin, ettei se tutkimustulosten julkaiseminen, mitä olen nähnyt, ei tieteellisen julkaisutoiminnan laatua täytä – sillä edellytyksellä mitä minä pidän tieteellisenä julkaisutoimintana, eli kansainvälisesti vertaisarvioidut tiedeartikkelit tai akateemiset opinnäytetyöt.