Keräilytuotteiden osto ja myynti pitäisi olla yhtä eettistä, moraalista ja laillista kuin kaikki kaupallinen liiketoiminta. Näistä lipsutaan tosin usein, huolimattomuutta tai tahallaan ja lienee jokainen pidempään harrastanut on näitä kupruja kokenut tai niistä kuullut. Sudenkuopista voi tosin kannattaa varoittaa.
Aiemmin jo käsiteltiin tapausta (linkki), jossa postimerkkeilyn eli filatelian alan lehdessä keräilijä tarjosi Aunuksen 5 mk postimerkistä vaihdossa luetteloarvoltaan vastaavaa erää muita suomalaisia postimerkkejä. Tunnetusti nuo Aunuksen ajan harvinaisimmat merkit liikkuvat yli 1000 € hinnoissa.
Ansa asiassa on siinä, että postimerkkiluetteloiden luetteloarvot eivät suinkaan ole sama, kuin postimerkkien arvo vertaiskaupassa. Esimerkiksi yli tuhannen tavallisemman suomalaisen postimerkin erän voi saada noin viidellä kympillä. Vaikka yhteenlaskettu luetteloarvo olisi yli 1000 €. Tätä ei voi ehkä kokematon tietää.
No, nyt tuli esiin, kuinka tunnettu suomalainen postimerkkiliike myy Ahvenanmaan vuosilajitelmien kokoelmaa yli 1000 € hinnalla. Ja siinäkin on joku ”tarjous” (kuva). Vedotaan ”luetteloarvoon” 20000 Ruotsin kruunua eli yli 1700 €.
Kauppiaalla on käsittääkseni oikeus pyytää mitä haluaa, se ei ole väärin saatikka laitonta. Hän voi aina vedota omaan hintaperusteeseensa. Mutta vähänkin kokenut tietää, että Ahvenanmaan filateelisen materiaalin keräilyarvo on romahtanut. Ko. vuosilajitelmien nipun voi saada huutokaupasta hinnalla alle 200 €. En ole laskenut, mutta lajitelmaerän käypien postimerkkien yhteenlaskettu postitusarvo ei sekään välttämättä yllä tuohon hintaan (niitä ei voi käyttää postitukseen kuin Ahvenanmaalla).
Ahvenanmaa aloitti omien postimerkkien julkaisun vuonna 1984, jolloin postimerkkien keräilijöitä oli Suomessa varmasti satoja tuhansia. Nyt niitä on kahta kertaluokkaa pienempi määrä. Tarjonta ei vastaa kysyntää ja hinnat ovat romahtaneet. Ahvenanmaa julkaisee edelleen postimerkkejä ja niiden oheistuotteita, mutta tuskin niinkään omaa käyttöä varten, kuin kansainvälistä keräilyä.
Kolmas esimerkki voisi olla, kun joku kertoi perukirjoitusta varten arvioivansa postimerkkikokoelman arvoa luettelohintojen avulla. Metsään menee todennäköisesti, ja pahasti. Tai ehkä siinä tapauksessa ei, jos tykkää maksaa valtiolle perintöveroa tyhjästä.
Keräilyyn liittyviä luetteloita on käsitelty aiemmin (linkki). Uuden luettelon ilmestymistä tavataan mainostaa jonkinlaisena merkkitapauksena keräilijöiden maailmassa. Ketähän nuo postimerkkiluetteloiden ilmoittavat arvot sitten palvelevat? Kauppiaita itseään tietysti, mutta niillä on mahdollista vetää höplästä kunnolla.
Epärealistisiin luetteloarvoihin vetoamista voisi pitää harhauttamisena. Vaikka tosin laitonta se ei ole, ainakaan niin kauan kun luettelossa kerrotaan, mihin arvo perustuu, eli kauppiaan hintapyyntöön. Toinen keräilytuotteiden reaaliarvosta jatkuvasti pettymyksiä aiheuttava myyjä on Suomen Moneta, pitkälti samoista syistä (linkki). Vain osa heidän tuotteistaan löytyy luetteloista, eli esimerkiksi euroarvoiset metallirahat.
Sanotaan, että ei ole tyhmä se, joka pyytää vaan se, joka maksaa. Toisaalta sanotaan, että on tyhmää maksaa liikaa. No, toivottavasti kukaan ei noihin vedätyksiin mene. Vaikka bisneksestä myyjä etua saisikin, niin kuinka edullista se on harrastuksen maineelle, kun ostajalle selviää, mikä ostoksensa käypä hinta olisi ollut?