Keräilijä tarvitsee luettelon, ainakin jos haluaa selvittää, mitkä kohteet kokoelmasta puuttuu. Käsittelen tässä luetteloita ns. käyttöliittymänä, eli niiden käyttökelpoisuuden kannalta. Kokemukseni ovat postimerkkeilyyn ja numismatiikkaan liittyvistä luetteloista. Myös esimerkiksi muumimukeista on laadittu luettelojulkaisuja.
Luetteloissa kuvataan yleensä tietyn maan tai maanosien julkaisut järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Mukana kustakin kohteesta voi olla ilmoitettu mm. kuva tai kuvat, julkaisupäivämäärä, julkaisun kokonaismäärä, nimellisarvo, paino tai koko sekä materiaali. Tärkeää on, että kohteista on em. tietojen lisäksi laatijoidensa määrittämä juokseva numerointi. Yhtenäisestä numeroinnista on etua keräilijöiden keskinäisessä kohteiden hankinnassa ja vaihdannassa, kuten huutokaupoissa. Luetteloissa on yleensä myös hinta-arviot eri laatuisille kohteille *). Luetteloissa on yleensä myös oheistietoa ja artikkeleita kyseisten kohteiden keräilystä.
On olemassa myös tietyn aihepiirin julkaisuihin liittyviä luetteloita, kuten esimerkiksi perhoset-postimerkeistä tai 2 €-käyttöjuhlarahoista.
Blogin otsikkokuvassa näkyy suomalaisten postimerkkien keräilyyn käytetty LaPe-luettelo, sekä suomalaisten rahojen luettelo (Keräilijän opas), Michel-luettelo ja myös eurojen keräilyyn laadittu luettelo. Kuvassa 2 on luetteloita sivuaukeamittain. Kuten näkyy, itselleni tarpeellisten käsimerkintöjen teko sotkee luetteloa.
Luetteloita on olemassa myös digitaalisessa muodossa. Niiden perusperiaatteet ja informaatiosisällöt ovat samoja kuin paperisissa versioissa.
Yksinkertaisimmat digiluettelot ovat pelkkiä peräkkäisiä pdf-sivuja tai nettisivuja kustakin kohteesta. Niitä voi selata tietokoneella. Tämä edellyttää luonnollisesti digilaitteet ja hieman tottuneisuutta laitteiden käytössä. Filateliassa esimerkki sellaisesta, mitä itse käytän, on stampworld.com (linkki). Sen hyvä puoli on, että se päivittyy reaaliajassa tai lähes reaaliajassa. Ei siis vuosittain jälkijunassa, kuten paperiluettelon uudet painokset. Hyvä suomalainen luettelo on Käpylän Merkki-yrityksen julkaisema Norma, joka on nykyään digitaalinen ilmaisversio (linkki). Luettelossa on sekä suomalaiset postimerkit että rahat.
On olemassa myös kehittyneempiä digiversioita, kuten sovelluksia älypuhelimille. Niihin voi lisätä omia merkintöjä, laskutoimituksia (esim. kerätyt ja puuttuvat kohteet) sekä hakutoimintoja ja tietokantatoimintoja. Nämä nopeuttavat käyttöä huomattavasti. Esitys älypuhelin-sovelluksista eurokolikoiden keräilyssä on täällä (linkki).
Joitain perinteisen paperisia postimerkkiluetteloita, kuten joka vuosi julkaistavaa Michel-luetteloiden sarjaa on saatavana myös digiversiona (linkki), mutta palvelu on maksullinen ja ainakin itselleni liian kallis.
Seuraavassa omaa subjektiivista arviotani eri tyyppisten luetteloiden hyvistä ja kehitystä vaativista puolista:
Paperiset
– niille, jotka suosivat tai ovat tottuneet informaation hankkimiseen paperilla. Etenkin jos ei syystä tai toisesta käytä digisovelluksia tai sellaista versiota ei ole tarjolla.
– näyttävät ehkä komealta kirjahyllyssä
– ovat ajankuvia – voi seurata kohteiden hintakehityksen historiaa, jos sellainen kiinnostaa
– eivät yleensä mahdu taskuun (esim. käyttö huutokaupassa). Ovat myös oma taakkansa kuljettaa mukana.
– varsin kalliita, riippuen julkaisun laadusta, etenkin kun ne julkaistaan joka vuosi uudestaan ja päivittynyt osuus on vain noin 10 % sisällöstä
– yleensä osin vanhentuneita jo julkaisuhetkellä
– ei ole tilaa omille merkinnöille ja merkinnät sotkevat luettelon
– hankala jos ei mahdotonta pitää pöydällä auki, kannen sidonnan takia
– kuvien laatu ja koko painotekniikan armoilla
– hankala ja hidas etsiä yksittäistä kohdetta
Digitaaliset
– voi selata tietokoneella tai älypuhelimella, mutta siis edellyttää tottumuksen digilaitteisiin
– mahdollisuus päivittää luetteloa reaaliajasssa, pysyy ajan tasalla
– digisoftan mahdollisuudet: mahdollisuus tehdä merkintöjä ja laskutoimituksia (kerätyt kohteet, puuttuvat). Mahdollisuus etsiä kohteita nopeasti, haku-toiminnolla tai valikoidusti tietokantaominaisuuksilla. Mahdollisuus olla yhteydessä toisiin käyttäjiin, samoin kuin vaihtaa, ostaa ja myydä kohteita. Mahdollisuus zoomata ts. suurentaa kohteen kuvaa.
– älypuhelinsovellus aina mukana kännykässä
– edellyttää toimivan nettiyhteyden ja toimivan sähköpostiosoitteen
– edellyttää rekisteröitymisen eli käyttäjätilin luomisen (käyttäjätunnus ja salasana). Toisaalta em. digisoftan mahdollisuudet käyttäjän itsensä säätämänä eivät ole mahdollisia ilman käyttäjätiliä.
– suurin osa luetteloista on ilmaisia, mutta sisältävät mainoksia, jotka väliin häiritsevät käyttöä. Samoin tilin yhteystietojen kautta voi tulla digitaalista mainos-roskapostia.
– kuluttaa sähköä
Luetteloiden käyttöliittymän valinnan (paperinen/digitaalinen) perusta on varmaankin oma tottumus, minkä havaitsee itselleen mukavaksi. Ehkä sekin, että kohteen tutkimiseen pitää nähdä vaivaa ja aikaa, on totuttu osa harrastusta. Em. listasta voi päätellä, että itse näen digiluettelon monilta osin paremmaksi. En esimerkiksi ymmärrä, miksi suomalaista LaPe-luetteloa ei saada digiin. Perusteluna kuulemma on ollut, että ei ole kysyntää? Minä epäilen, että syy on se, että diginä luettelo tai käyttäjätunnukset lähtisivät luvattomasti jakoon niin, ettei sillä liiketoiminta olisi enää kannattavaa. **)
Itse olen soveltanut myös hybridiä, eli skannannut paperiset luettelot digitaaliseen muotoon pdf:ksi, jolloin ne ovat omine merkintöineni pilvipalvelun ja älypuhelimen kautta aina käytettävissä. Merkintöjen päivitykset voi lisätä pdf:ään ja vaihtaa päivitetyn version pilvipalveluun. Näitä skannauksia en ole pannut jakeluun toisille keräilijöille, tekijänoikeuksien vuoksi.
Lisäksi luulisin, että lähes jokainen digitaalisten toimistotyökalujen käyttöön tottunut (Microsoft Office) pitää omia Excel- tai Word-luetteloitaan juurikin siitä syystä, että paperiluetteloihin omia merkintöjä, puutelistoja, laskutoimituksia tms. ei saa. Excelit osoittavat, mikä lisäarvo digissä on.
Itse uskon, että digi syrjäyttää paperiset jollain aikataululla. Sillä hetkellä, kun paperikustantaja toteaa, että kannattavuutta ei enää ole. Esimerkiksi museotkin skannaavat vanhoja paperisisältöjä digiin, jolloin ne ovat tutkijoiden käytettävissä periaatteessa globaalisti. Nekin, jotka eivät digiä vielä käytä, voivat ruveta käyttämään, jos tiedostavat sen mahdollisuudet ja lisäarvon.
*) Filateliaan liittyvissä luetteloissa on varsinkin tottumattoman hyvä tietää, että annetut rahalliset luetteloarvot eivät vastaa sitä, mitä vertaiskaupassa ko. kohteista maksetaan. Vaan on arvioitu siinä tapauksessa, että kohde ostetaan kauppiaalta, jolloin tämä veloittaa myynnistä omat kulunsa, verot ja katteet. Jos ei puhuta ihan ennen sotia julkaistuista kohteista, niin suurin osa (moitteeton kunto) vaihtaa omistajaa 10 – 20 % luettelohinnasta. Olen itse kysynyt, mitä virkaa filatelian luetteloarvoilla on, jos todellinen vaihdanta-arvo pitää kuitenkin tietää kokemuksen tms. avulla, eikä sitä varten ole luettelossa merkintää. Esimerkiksi tavallista ”massaa” omistava aloittelija voi luetteloa tarkistaessa kuvitella, että kohteilla on jotain jälleenmyyntiarvoa. Ja ehkä pettyy, kun totuus selviää. Toinen sudenkuoppa luetteloarvoon vetoamisessa voi olla, että ison erän postimerkkejä luetteloarvo ei ole sama kuin postimerkkien kappalemäärä kertaa jokaisen merkin oma luetteloarvo. Tällä tavalla olen kuullut vedätysyrityksestä, kun matala-arvoisella massalla on pyritty vaihtamaan yhtä arvokasta postimerkkiä, yhtäläiseen luetteloarvoon vedoten. Myynti-ilmoituksissa myytävän kohteen tai erän arvokkuutta on myös mahdollista paisutella, luetteloarvoon vetoamalla.
**) Kuulin eräältä kirjapainoalan entiseltä ammattaiselta, että ylipäänsä digikirjassa (e- ja äänikirjat) bisneksen teko on paljon vaikeampaa kuin perinteisessä paperisessa. Luonnollisesti kun käyttö- tai omistusoikeutta jokaiseen teokseen ei tarvitse ostaa erikseen. Esimerkiksi juuri Käpylän Merkin paperinen luettelo muuttui vuosi-pari sitten maksuttomaksi digiluetteloksi – luulisin, että juuri tästä syystä.