Tässä muutama sana netin ja kauppiaiden hintapyynnöistä sekä Google Lens-sovelluksesta. Tämä on jatkoa aiemmalle tarinalle (linkki). Periaatteet ovat samat kaikessa käytetyn tavaran ostossa ja myynnissä, eli maltti ja järki mukaan. Vaikka toki keräilyssä on jotain omia piirteitään ja kokemattomia kyselijöitä on päivittäin. Huom! Näissä blogeissa ei ole kyse tunnearvoista tms. semantiikan puolelle menevistä asioista, vaan kokemuksen mukaisesta, rahallisesta jälleenmyyntiarvosta.
Keräilyn Facebook-palstoilla törmää päivittäin tiettyihin kysymyksiin hallussa olevan kohteen realisoinnista, jälleenmyyntiarvosta. Toki kysyä kannattaa, jos ei tiedä, mutta varsin todennäköisesti (yli 95 % tapauksista) ei kannata riemastua, että käsissä on joku arvokas aarre.
- Netissä voi pyytää mitä vain
Vertaiskauppapaikoilla kuten tori.fi tai huuto.net, Ebay.com tai Facebook-palstat myydään kaikenlaisia kohteita kaikenlaisiin hintoihin.
Kohteesta hintapyyntö ei ole välttämättä sama, kuin käypä hinta. Pyytää voi mitä vain. Se voi olla puhdasta tietämättömyyttä, mutta myös ahneutta, onnen onkimista. Mediakin saattaa uutisoida halutun uutuuden järjettömän hintapyynnön tori.fi-palstalta, ilman lähdekritiikkiä.
Vanhan sanonnan mukaan, ei ole hullu joka pyytää, vaan joka maksaa. Juuri on ollut puhetta siitä, kuinka nettihuijarit saattavat vedota kiireeseen. Ökyhintaan vedotessa päätös pitäisi tehdä heti. Siis ostopäätös tai ”kaupan cloussaus” halutaan ennenkuin ehtii tarkistamaan, oliko maksettu hinta asiallinen.
Toki pätee myös periaate: ”Jos joku on liian hyvää ollakseen totta, se ei yleensä ole totta”. Netissä on ns. oharimyyjiä, jotka myyvät selvästi liian alhaisella hinnalla, vain jotta saisivat rahat antamatta mitään vastineeksi. Toki niinkin on ollut, että hinta on asiallinen, mutta ostaja menettää rahat. Esimerkiksi Ebay.com on aika vahva suoja tällaisen varalta. Tori.fi-palstalla riski on melkoinen. On myös tiettyjä vinkkejä, millä huijausepäilyä voi selvittää, ennen ostopäätöstä. Huuto.net palstan palautejärjestelmä suojaa huijareilta vähintään kohtalaisesti.
- Kauppiaiden hintapyynnöt
Kauppiaan pyytämä hinta ei ole sama kuin se pyynti, minkä kohteelle itse voi laittaa.
Kauppiaan pitää elää myynnistään. Niinpä tuotteen hinnassa on mukana kaupan kulut, verot ja katteet.
Eli: jos pyydät samaa hintaa kuin kauppias, miksi ostaisin sinulta enkä häneltä?
Kiireeseen vetoaminen: ”Rajoitettu saatavuus”, ”Tilaa nyt” ovat tavallisia laillisessakin kaupassa (linkki).
Filatelian postimerkkiluettelo, kuten LaPe tavataan tehdä samalla periaatteella, eli kauppiaiden pyyntihintojen perusteella. Eli jos edesmenneen filatelistin perikunta yrittää arvioida kokoelman hintaa, postimerkkiluettelo antaa hinnat valtavasti yläkanttiin (paitsi ihan harvinaisimmat 1800-luvun kohteet ja tietyt erikoisuudet). En ymmärrä, miksi esimerkiksi filatelian yhdistyksiä ei kiinnosta laatia reaalisempaa luetteloa. Olen kirjoittanut luetteloista erikseen (linkki).
- Google Lens on hyvä renki mutta huono isäntä
Keräilyn maailmaan on tullut työkalu nimeltä Google Lens. Lens löytää näppärästi kuvatunnistuksen avulla netistä samantyyppisiä kohteita kuin itsellä on. Siitä voi siis olla apua outojen kohteiden tunnistamisessa.
Tosin Lens voi löytää juurikin noita netin onnenonkijoiden tai kauppiaiden ilmoituksia ja niiden huippuhintoja. Lens ei vain osaa kertoa, että onko oma kohteesi joku harvinainen, arvokas variantti vaiko arvoton tavallinen versio, jota on julkaistu lukemattomia kappaleita.
Väliin siis jopa harmittaa, jos toisia keräilijöitä pyydetään selittämään, miksi Lens-osuman arvo ei olisikaan kohteen arvo.
- Viedäkö liikkeeseen arvioitavaksi?
Keräilyn ammattilaiset kyllä auttavat, mutta eivät välttämättä ilman korvausta. Jos kokoelma on kohtuu tavallinen (kuten kovin monesti on), ilman siihen tietoisesti hankittuja kalliita kohteita, liikkeeseen ei kannata viedä. Sen sijaan paikallisessa keräilykerhossa voi käydä näyttämässä. Tai sitten muutaman valokuvan avulla Facebook-palstalla kuten ”Numismatiikka – harrastajat” tai ”Suomen filatelistit, epävirallinen ryhmä keräilijöille”. Sellaisessa, jossa on tunnetusti riittävästi toisia rehellisiä harrastajia kommentoimassa.
5. ”Tarkista, löytyykö hallustasi tämä aarre”
Esimerkiksi tavallisia kuluttajille suunnattuja postimerkkejä tai kolikoita on julkaistu kymmenestä tuhannesta miljooniin. Täten niissä korkeamman arvon sisältäviä harvinaisuuksia on vähän.
Median hokema: ”Tarkista, löytyykö hallustasi tämä aarre” saattaa johtaa ”aarteen” löytymiseen, mutta varsin harvoin. Varsinainen facepalm-reaktio itselle tulee, jos kysyjän pilvilinna romahtaa ja ottaa nokkiinsa, kylmän totuuden kuullessaan. Jos ei jopa epäile, että asiantuntija yrittää vedättää. Vaikka toki aina ei voi olla varma mistään, niin näissä tapauksissa asiantuntija tuppaa olemaan vilpitön ja oikeassa.
Lompakosta löytyvien Suomen 2 € kolikoiden hinta-arvioita on kerrottu täällä (linkki).
6. Renkaanpotkijoita on aina
Käytetyn auton kaupassa on puhuttu ”renkaanpotkijoista”. Jos myy jotain selvästi arvokasta tavaraa, niin kyselijöitä ja kiinnostusta saattaa riittää. Kohde kiinnostaa, mutta ei rahkeet riitä. Esimerkiksi omaa arvosoitintani kaupitellessani yritettiin tarjota vaihtoa johonkin omaan tavaraan, joka ei läheskään vastannut samaa arvoa. Niitä vakavissaan kiinnostuneita yleensä vähemmän. Ja alustavasti kiinnostunut saattaa tehdä oharin.
Sosiaalisessa mediassa saa varautua aina myös siihen, että on niitä, jotka eivät arastele kommentoida omia arvailujaan varmana tietona. Tai sitten tarjoavat vanhentunutta tietoa, jota kukaan ei oikaise. Jälkimmäistä ainakin filateliassa, johtuen harrastajien korkeasta keski-iästä.
Tarinan muut osat:
Osa 1 (linkki)
Osa 3 (linkki)