Arabia 150 vuotta: Osa 5 – Tulevaisuus


Koneet seisahtuivat perinteikkäällä Arabian keramiikkatehtaalla kevättalvella 2016. Kun Fiskars-konserni ilmoitti Helsingin tehtaan lopettamisesta kuluttajat, media ja muotoiluväki reagoivat tyrmistyksellä.

Arabian brändillä on pitkä historia. Sen tuotteet ovat Suomessa tunnettuja ja arvostettuja. Viimeisinä vuosina Arabian tehtaalla valmistettiin vain lautasia ja kulhoja muutamaan astiasarjaan. Suurin osa tuotannosta oli siirretty ulkomaille jo aiemmin, lähinnä Thaimaahan ja Romaniaan.

Fiskars on globaali konserni. Sen tuotannosta noin puolet on omaa tuotantoa ja puolet ulkopuolisten sopimusvalmistajien tuottamaa. Arabian tuotteista suurin osa tulee sopimusvalmistajalta Thaimaasta.

Arabian tehtaalla lakkauttamisen aiheuttama närkästys päätettiin ottaa vastaan nöyränä. Yrityksellä ei ollut muuta keinoa, kuin ottaa iskut vastaan ja pysyä kovanahkaisena. Suurin osa kohuista meni ohi suhteellisen nopeasti. Jos jossain voi valmistaa tuotteita kolmanneksella siitä hinnasta, joka valmistukseen kuluu Suomessa, niin vaikeahan on tuotannon siirtämistä estää. Arabialla ei ollut enää sitä teknistä ja tuotannon järkeistämisen etua suhteessa kilpailijoihin, joka sillä rohkean johdon ansiosta oli aikaisemmin ollut. Robotit ovat saman hintaisia kaikkialla maailmassa ja kilpailijat ovat ottaneet samat uudistukset käyttöön.  Tuotannon siirtämisen tarkoituksena oli nimenomaan varmistaa Arabian tulevaisuus jatkossa. Vaikka valmistus Suomessa lopetettiin, oleellinen ydin jäi kuitenkin Suomeen. Tuotteiden muotoilu ja kehitys sekä valtava väri- ja materiaaliosaaminen jäi Suomeen. Ne kaikki ovat brändin ytimessä ja ne kaikki hoidetaan Suomesta käsin.

Pikaisella tutkimuksella en löytänyt tietoa, milloin Arabian tuotannon siirto ulkomaille alkoi. Tutkiessani Turun Posliinitehtaan historiaa, haastattelin erästä entistä Turun tehtaan työntekijää. Turun tehtaalla koristeltiin Arabialle suuria astiasarjoja alihankintana. Vuonna 1979-82 Turussa oli haastateltavan kertoman mukaan koristeltu paljon Tea For Two sarjaa alihankintana Arabialle. Ilmeisesti Arabialla oli vaikeuksia valmistaa kysyntää vastaavaa määrää astioita, joten osa kyseisen sarjan astioista oli tullut japanilaiselta valmistajalta Turkuun, jossa ne koristeltiin. Tea For Two sarjaa on valmistettu kahdesta eri massasta, vitroposliinista ja sävyposliinista. Arabialla oli kyseisenä aikana keskitytty vitroposliinin valmistukseen, joten oletettavasti Japanista tuli sävyposliinista valmistetut astiat.

On mahdoton ennustaa, palaako Arabian tuotanto vielä takaisin Suomeen. Pandemian ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on ajatushautomo ECFR:n mukaan jakamassa  maailman länsimaihin ja kaikkiin muihin maihin. Toimitusvarmuuden turvaamiseksi on tuotantoa alettu siirtää takaisin länsimaihin.

Kun Arabia vuonna 2073 juhlii 200-vuotisjuhlia, saatetaan Arabian astiat tilata nettikaupasta ja 3D tulostin tulostaa ne asiakkaalle.

Sitä odotellessa paljon onnea ja menestystä 150-vuotiaalle Arabian brändille!


Keräilijä-sivuston kirjoitussarja Arabia 150-vuotta, Jarmo Sallinen:

Osa 1: Ensimmäiset vuosikymmenet
Osa 2: Gustaf Herlitz Arabian johtajaksi
Osa 3: Carl Gustaf Herlitz Arabian johtajaksi
Osa 4: Talvi- ja jatkosota sekä sodan jälkeinen aika
Osa 5: Tulevaisuus


Teksti: Jarmo Sallinen
Kuva: AdobeStock

,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *