Englannin postimerkkeihin kuningas Charles III:n muotokuva


Englannin postilaitos Royal Mail on julkaissut tiedon uusista postimerkeistä, joissa Kuningas Charles III:n kuva korvaa edesmenneen, kuningatar Elisabet II:n muotokuvan. Uuden aikakauden viivakoodilliset postimerkit lasketaan liikkeelle 4.4.2023 alkaen.

Englannin muotokuvapostimerkit ovat aina olleet sisällöltään yksinkertaisia. Esimerkiksi maan nimeä postimerkeistä ei löydy. Uusi postimerkkityyppi on edellisiäkin yksinkertaisempi: aiemmissa postimerkeissä kuninkaat ja kuningattaret ovat kantaneet aina kruunua päässään. Nyt kuninkaan kruunu on riisuttu, ja muutkin kuninkaalliset symbolit loistavat poissaolollaan.

Kuningas on luonnollisesti itse hyväksynyt niin seteleissä, kolikoissa kuin postimerkeissäkin käytettävän muotokuvan.

Tyylillisesti postimerkki tuo  jatkuvuutta Arnold Machin vuonna 1967 luomaan, ja siitä eteenpäin postimerkeissä käytettyyn kuningattaren profiiliin.

Postimerkeissä käytettävä muotokuva perustuu taiteilija Martin Jenningsin suunnittelemaan, Englannin uusissa kolikoissa käytettävään muotokuvaan.

Kevään 2023 aikana painetaan miljoonia uusia Charles III -postimerkkejä, joita käytetään rinnakkain kuningatar Elisabet II -aiheisten postimerkkien kanssa niin kauan, kuin vanhoja merkkejä riittää.

Kuningas Charles III on seitsemäs postimerkeissä esiintyvä Englannin hallitsija. Ensimmäisenä Englannin ja koko maailmankin postimerkeissä esiintynyt hallitsija oli kuningatar Victoria, jonka muotokuva koristi maan postimerkkejä vuoden 1840 ’Penny Black’ -postimerkistä alkaen.

 


 


Hallitsijan kuvalla on Englannin postimerkkien historiassa pitkä perinne. Kuningatar Victorian (1819–1901) muotokuva koristi jo maailman ensimmäistä postimerkkiä, nk. Penny Blackia vuonna 1840. Kuvan kirje on Donorchin leimalla, matkalla Skotlannin Golspieen. Miikka Jaalan yksityiskokoelma.


Edward VIII:n (1894–1972) 20.1.1936 alkanut valtakausi kesti vain vuoden hänen luovuttua kruunusta avioliittonsa vuoksi. Neljän postimerkin sarja ehdittiin kuitenkin julkaista Englannissa. Edward VIII -aiheisia merkkejä julkaistiin lisäksi Australiassa, Kanadassa ja Falklandsaarilla.


Arnold Machin vuonna 1967 luoma kuningatar Elisabet II:n (1926–2022) sivuprofiili säilyi Englannin muotokuvapostimerkeissä aina vuoteen 2023 saakka, kaiken kaikkiaan 56 vuotta. Kuvassa vuoden 1969 merkkejä, Michel #507-#510.

 


Vuoden 1967 muotokuvamerkki 1 šillinki 9 penceä, Michel #465.

 


Vuoden 1967 sivuprofiilimuotokuvaa edeltävä kuningatar Elisabet II:n portretti vuodelta 1955, Mi#283.  Oikealla kuningattaren isän Yrjö VI:n (1895–1952) valtakauden merkki, 2,5 penceä vuodelta 1941, Michel #225.

 


 

Teksti: Miikka Jaala
Lähde: BBC, Royal Mail
Pääkuva: Royal Mail
Muut kuvat: Miikka Jaala

, ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *