Arabian taideosaston lyhyt historiikki


Arabian taideosaston isänä voidaan pitää Arabian posliinitehtaan taiteellista johtajaa, keramiikkataiteilija Kurt Ekholmia (1907–1975).

Taideosastotoiminnan tarkasta alkamisajankohdasta ei ole jäänyt kirjallisia merkintöjä. Ekholmin vuonna 1947 pitämässä puheessa hän kuitenkin kertoo: ”Aloittaessani toimintani Arabiassa 17 vuotta sitten työskenteli taideosasto portinvartijan matalassa majassa puurakennuksessa, vanhan Arabian konttorihuoneessa. Osasto oli silloin pieni. Ainoastaan Friedl Holzer (myöhemmin Kjellberg) ja Thure Öberg muovailivat nimikkotöitään. Greta-Lisa Jäderholm-Snellman kahden naispuolisen apulaisensa kera koristeli kahvi- ja teekalustoja sekä koristetavaraa.”

Puhuessaan Taideosastosta, Ekholm tarkoittaa vuonna 1929 perustettua ja Greta-Lisa Jäderholmin johtamaa Kauniimpaa arkitavaraa –osastoa. Osasto koristeli erikoislasituksin ja kultakoristein koriste-esineitä sekä käyttötavaraa, mm kahviastiastoja. Kauniimpaa arkitavaraa -osasto lakkautettiin vuonna 1937, jolloin Kurt Ekholm perusti varsinaisen taideosaston. Jo vuonna 1936 Ekholm oli eriyttänyt pienempien astiastojen, maljakoiden, tuhkakuppien, rasioiden ja muiden koriste-esineiden muotoilun ARA-osastolle. Varsinaisen taideteollisuusosaston hän perusti 1940-luvulla.

Vuonna 1937 perustettuun ARA-osastoon kuului käsinkoristamo ja koristesuunnittelun lisäksi muotoilu.

Uutta Taideosastoa mainostettiin myös lehdissä.

Ajan Suunta -lehdessä 8.3.1937 kerrottiin: ”Nyt tehdas on valmistautunut ottamaan osaa myöskin Pariisin maailmannäyttelyyn. Tutustumaan näyttelyyn lähetettäviin taideteollisuustuotteisiin ja tehtaan uuteen taideosastoon oli pääkaupungin sanoma- ja aikakauslehtien edustajia kutsuttu viime lauantaina. Vieraat lausui taideosaston hallissa tervetulleiksi osaston esimies, taiteilija Kurt Ekholm, joka samalla kertoi tuotannon vaiheista ja taiteellisesta kehityksestä.”

Lehtiartikkeli jatkaa: ”Taiteilijaosastolla työskentelee nykyään 14 henkilöä, joista kahdeksan on luovaa taiteilijaa. Heistä seitsemän ottaa osaa Pariisin maailmannäyttelyyn, nim. herra Ekholm itse, Toini Muona ja Friedl Holzer-Kjellberg, kaikki maljakkokeramiikeilla. Keraamisia veistoksia lähettävät näyttelyyn Tyra Lundgren, Aune Siimes ja Michael Schilkin sekä käsinmaalattuja fajanssi- ja posliiniesineitä Greta-Lisa Jäderholm-Snellman, jonka tuotteet ovat parhaillaan näytteillä Lontoossa.

Käsinkoristamon nimi muutettiin vuonna 1949 taideteollisuusosastoksi ja toiminta jaettiin suunnitteluun ja taiteeseen. Teollinen koristelu eriytettiin muusta tuotannosta vuonna 1952.

Taideosaston lähes satavuotinen perinne jatkuu edelleen, sillä vuonna 2003 perustettu Arabian Taideosastoyhdistys Ry viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan. Yhdistyksen perustivat professorit Heljä Liukko-Sundström ja Heikki Orvola, Fujiwo Ishimoto, Inkeri Leivo (1944-2010), Kati Tuominen-Niittylä, Pekka PaikkariKristina Riska ja Heini Riitahuhta.

Yhdistyksen Vieraileva taiteilija -ohjelman kautta jäseniksi on kutsuttu Kim Simonsson, Jasmin Anoschkin, Caroline Slotte, Sakari Kannosto ja Marianne Huotari.


Kuva. Taidekeramiikan valmistus alkoi jo Arabian taideosaston perustamista aiemmin, kun Suomen taidekeramiikan isä, belgialais-englantilainen Alfred William Finch aloitti taideteollisuuskoulussa opettajana tammikuussa 1902. Finchin oppilaat hakeutuivat lähes poikkeuksetta Arabian ulkopuolelle pienempiin tehtaisiin tai sinnitellen itsenäisinä keraamikkoina havaiten pian, ettei Suomessa ollut studiokeramiikalle markkinoita.

Finchin alulle panema studiokeramiikan perinne jatkui hänen seuraajansa Elsa Eleniuksen kaudella 1930-luvulla. Arabian tehtaan yhteistyö koulun kanssa rajoittui posliiniesineiden koristeisiin ja posliinimaalausosastoa uudistettiin 1930-luvulla lähtien nimenomaan Arabian tehtaan tarpeista. Töitä löytyi Arabian tehtaasta kuitenkin myös studiokeramiikan koulutuksen saaneille, kun Arabia laajensi uniikkikeramiikan tuotantoaan. (kuva ja kuvateksti: Aalto-yliopisto, Aalto-yliopiston arkisto)


Teksti: Jarmo Sallinen ja Miikka Jaala

Pääkuva. Arabian taideosaston perinne jatkuu vuonna 2003 perustetun Arabian Taideosastoyhdistys Ry:n kautta. Yhdistyksen perustajajäseniin kuuluvan Heini Riitahuhdan työhuoneessa valmistuu uniikkia taidetta, kuten kuvan Titityy-lintuja. Kuva: Miikka Jaala.

,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *