Keräilyssä kannattaa hankkia taustatietoa tuotteista, joita keräilee. Että välttyisi ns. vedätyksiltä tai ylihinnan maksamisesta. Vanhan määritelmän mukaan, jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se monesti sitä on. On esimerkiksi käsite ”tekele”. Käsite on ollut käytössä ainakin filateliassa. Postimerkkeilyssä postimerkkijulkaisujen lisäksi niistä keräilijät ovat tuottaneet ns. ensipäivänkuoria, joissa on siis uusi postimerkkijulkaisu kirjekuorella ja sillä postileima samalla päiväyksellä. LaPe-luettelon mukaan näitä on tuotettu vuosikymmeneltä 1920 lähtien. Myöhemmin, etenkin sotien jälkeen, Suomen Posti rupesi tuottamaan näitä, painamalla teemaan sopivia kirjekuoria, joissa on kuvitusta postimerkin aiheesta. Myöhemmin näihin kuoriin tuotettiin ensipäivän erikoisleima.
Olennaista on, ettei näitä ensipäivä-kirjekuoria ole käytetty varsinkaan nykyään enää postitukseen, vaan ne ”teetetään” postipisteissä ilman kuljetusta, ja ovat oma keräilykohteensa. Täten voidaan puhua termistä ”tekele”. Eli tuote ei palvele alkuperäistä tarkoitusta, eli kirjekuoren ja postimerkin yhdistelmää postitukseen. Tosin kuljetuksen kautta syntyneitä ensipäivän kuoriakin on. Mutta varsinkin nykyään ne ovat olleet postilaitosten oma liiketoiminnan kohde.
Kuitenkin monia tekeleitä kerätään ja kerään itsekin. Yksi esimerkki uusista ensipäivänkuorista ovat Royal Mailin Iron Maiden-rockyhtyeen aiheiset postimerkit ja niistä tuotetut ensipäivänkuoret (ks. otsikkokuva). Näistä julkaisuista on aiemmin kirjoitettu tässä portaalissa (linkki).
Muita esimerkkejä, tässä portaalissa esiintuoduista tekeleistä ovat nollaeurot (linkki) sekä rahakirjeet (ks. otsikkokuva) (linkki). Nollaeurosetelit muistuttavat monilta osin laillisina käteisen maksuvälineinä olevia euroseteleitä, mutta ne ovat silti pelkkiä keräilytuotteita. Niiden lähtökohta on ollut mm. erilaisten museoiden matkamuistopisteissä olevina kohteina, mutta niitä on tuotettu myös muista aiheista. Myöskin sellaiset maat, jotka eivät kuulu eurovaluuttaan. Pitäisin niitä itse postikorttien keräilyn kaltaisena. Rahakirjeissä taas on mukana metallinen juhlaraha tai mitali sekä aihetta sivuava postimerkki, jossa leimamitätöinti. Leima on joko postilaitoksen virallisia tai sitten pelkästään rahakirjetuotetta varten kuorelle painettu.
On hyvä kysymys, ovatko tämänkaltaiset tekeleet keräilyn arvoisia? Itselläni raja kulkee siinä, että kohteen pitäisi olla jollain tapaa rajoitetusti tuotettu, esimerkiksi postilaitosten oma tuote. Minusta siis esimerkiksi Ukrainan sodan solidaarisuusaiheen merkit ja ensipäivänkuoret ovat sellaisia (linkki) eli kerättäviä.
Minkälaisia ongelmatapauksia sitten voi syntyä? On julkista tietoa, että keräilytuotteita julkaiseva Moneta on tuottanut pettymyksiä, tuotteiden jälleenmyyntiarvoon liittyen. Tässä ehkä ääriesimerkki vuodelta 2009 (linkki), jossa keräilijä tajutessaan ostamiensa värikkäiden metallinpalasten todellisen arvon, oli saanut huomattavavan summan rahaa (14000 €) takaisin, sitkeän reklamoinnin kautta. Itse kirjoitin tällä palstalla juhlaraha-tuotteisiin liittyvästä ylihinnoittelusta ja Monetan asiantuntemattomuudesta metallisten juhlarahojen säilytyksessä (linkki).
Sellaisia pidän itse keräilyn kannalta ainakin arveluttavina, joita on mahdollista tuottaa kuka tahansa, koska tahansa ja kuinka paljon tahansa. Esimerkiksi ensipäivänkuoria ei voi tuottaa kuin postimerkin julkaisupäivänä. Arveluttavia ovat esimerkiksi värjätyt ja kullatut euroarvoiset kolikot. Nämä ovat yleensä jonkun kolikkotuotteita jälleenmyyvän keräilyliikkeen tuottamia. Niissä juuri täyttyy kriteeri, että värjäyksiä voi teettää aina tarpeen mukaan lisää, jos tuotteille kysyntää löytyy. Värjättyjä eurokolikoita on muutamia myös eri euromaiden rahapajojen tuottamina, joita taas eurokolikoiden keräilijät yleensä pitävät keräilyn arvoisina.
Yksi esimerkki voisivat olla tiettyjen postimerkkeilyn ns. banaanivaltioiden tuotteet, jotka painetaan kansainvälisissä digipainoissa ja niitä ei edes ikinä toimiteta tilaajamaan postutustarkoituksiin, vaan suoraan keräilijöille. Ukrainan sodasta näitä löytyy valtavat määrät ja olen ne jättänyt huomioimatta, kuten toisetkin aiheesta raportoivat näyttävät tekevän (esim bittergrounds.com-sivusto).
Sitten on myös selviä väärennöksiä, jotka ovat tekeleiden pahin laji ja niistä ollaan etenkin rahalliselta jälleenmyyntiarvoltaan kalliissa kohteissa erityisen tarkkoja ja niissä on omia perehtyneitä aitouttajiaan. Numismatiikassa kuulemma ei puhuta tekeleistä, vaan määritelmistä ”keräilytuote” ja väärennös.
Keräilyn säännöt ja periaatteet ovat kullekin keräilijälle omanlaisiaan. Voihan sitä kerätä vaikka katkenneita kengännauhoja tai jäätelötikkuja ja tulla siitä onnelliseksi. Toisaalta, edesmennyt filatelisti Tapio Hakoniemi totesi: ”Roskaa ei kannata kerätä”? Tästä olen samaa mieltä.
On mielenkiintoinen kysymys, kuinka keräilijöiden yhteisö tekeleitä kunnioittaa – tekeleiden jälleenmyyntiarvo saattaa olla ehkä 10 % siitä, mitä niistä keräilijä on hankkiessaan maksanut. Siksi voi olla tarpeen varoittaa keräilijöitä siitä, että nyt on kyseessä tuote, joka selvänä tekeleenä ei tule olemaan kiinnostava ts. säilyttämään jälleenmyyntiarvoa. Tai kommentoida sitä, jos tekeleitä markkinoidaan näyttävästi ja kovaan hintaan.
On sitten keräilijän oma asia, kuinka huomautteluun tekeleistä suhtautuu. Varsinkin, jos odottaa, että omat keräilykohteet säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa ostohinnan tasolla ja mieluiten tästä yli. Jonkinlaisia perusperiaatteita keräilyssä pidän perusteltuina ainakin siksi, että asioista tietämätön, tekeleisiin rahansa iskevä ei myöhemmin pety, kun tajuaa, ettei satsaus pitänytkään arvoaan. Voisi puhua keräilyn rajaamisesta.