Kahvikupin koristeen merkitys ennen ja nyt


Valkoiset ja yksiväriset kahvikupit ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä etenkin nuoremman väen keskuudessa. Perinteisesti koristeltujen kahvikuppien valmistus on Arabialla vähäistä, ellei kokonaan loppunut.

Vuonna 1935 Kurt Ekholm olisi halunnut suunnittelemaansa AH-mallin astiastoon koristeeksi pelkän värillisen lasitteen. Perinteestä poikkeava ajatus ei vielä tuolloin mennyt tehtaassa läpi ja astiasto sai kantaakseen suomalaiskansalliset Aino-, Väinö-, Tapio ja Marjatta-nimiset koristeet. Vasta 1940-luvun lopussa Kaj Franck onnistui saamaan ajatuksen tuotantoon.

”Rimpsu rimpsun pääl, sitt rimpsun pääl viel ryppy…”  Tällä propagoivalla lainauksella Arabian insinööri Helge Forsberg aloitti koristelusta kertoneen lehtiartikkelinsa vuonna 1946. Tällä lauseella hän kuvasi mielestään paitsi Turun tytön uuden hameen tyyliä myös uutta astiastoa valitsevien asiakkaiden makua. Forsbergin mielestä osoitti hyvää makua valita kokonaan koristelematon tai hyvin säästeliäästi koristeltu astioita. Huonoa makua ylläpitävää koristetta oli vaikea kitkeä pois. Kaikesta huolimatta kansan maku suosi koristeellisimpia malleja. Etenkin sodan jälkeisinä pulavuosina haluttiin tuoda iloa kauniisti koristelluilla kahvikupeilla.

1800–1900-luvun vaihteessa Arabian kahvikupin valmistuksen kannalta koristeella oli suuri merkitys. Koristeen alle voitiin piilottaa niin materiaalin epäpuhtauksia kuin esineiden pintavikoja.  Kotitalouksissa vieraille osoitettiin vieraanvaraisuutta kattamalla kahvipöytään kauniisti koristellut kahvikupit. Kauniisti koristelluilla kahvikupeilla viestittiin myös vieraalle talon varallisuudesta. Arkioloissa voitiin sen sijaan juoda kahvit vaatimattomista ja jopa eri paria olevista kahvikupeista.

Kansikuva: Arabia DO-malli,  joka oli tuotannossa vuosina 1903–1916. Hinnastoissa ei ole koristeelle nimeä.  Kahvikuppi mainitaan aikalaiskuvastoissa vain merkinnällä ”sinisellä ja keltaisella pohjalla kukkia”. Kuvan kupin koristelussa on käytetty kolmea eri tekniikkaa. Ensin kuppi on ruiskumaalattu sinisellä ja keltaisella värillä. Seuraavassa vaiheessa on lisätty kukkien ääriviivat kuparipainotekniikalla. Lopuksi kukat on väritetty käsinmaalaamalla.


Teksti ja kuva: Jarmo Sallinen


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *