Kun Englannin kuningatar Elisabet II menehtyi 8.9.2022, käynnistyi myös numismatiikan historiassa poikkeuksellisen suuri tapahtuma. Kuningatar ehti olla vallassa yli 70 vuotta, ja esiintyi siksi valtavassa määrässä Englannin ja kansainyhteisön postimerkkejä sekä rahoja. Esiintymisen laajuudesta kertoo jotakin se, että jopa Elisabet II -aiheisista seteleistä on kirjoitettu erillisiä oppaita. Nyt kuningattaren aikakausi on ohi, ja tilalle odotetaan kuningas Charles III:n aikaisia rahoja ja postimerkkejä.
Maailma ehti muuttua kuningattaren valtakaudella ja moni maa jäi vuosien varrella kansainyhteisöstä pois. Kuolemansa hetkelläkin kuningatar oli aiheena silti vielä 35 maan tai alueen valuutassa.
Rahoja ja postimerkkejä julkaisevilla mailla ei ole sääntöjä siitä, tuleeko uuden hallitsijan kuvaa käyttää tulevaisuuden julkaisuissa. Varmuutta ei myöskään ole siitä, kuinka moni maa ylipäätään jatkaa kuninkaallista teemaa – joissakin maissa myös kansainyhteisöstä irtautuminen on ollut esillä. On kuitenkin syytä odottaa, että useissa maissa, kuten Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa siirrytään postimerkkien ja rahojen osalta Charlesin aikaan lähivuosina.
Ensimmäisenä uuden kuninkaan virallisen muotokuvan ja kolikkojen ulkoasun kiiruhti tiedottamaan maailmalle tietenkin The Royal Mint, Englannin kuninkaallinen rahapaja. Laadukkaista julkaisuista ja hämmästyttävän pitkästä, yli tuhatvuotisesta historiasta tunnetun rahapajan toiminta on edelleen hyvin aktiivista, ja keräilijöitä tuntuu Britannian alueella riittävän.
Royal Mintin ensimmäinen tiedote kertoi, että:
- Martin Jenningsin suunnittelema virallinen, kuningas Charles III:n aikaisissa rahoissa käytettävä muotokuva, on julkaistu
- Kuninkaan muotokuva esiintyy ensin vuonna 2022 keräilytarkoitukseen julkaistavissa 5 punnan sekä 50 pencen juhlarahoissa, joiden aiheena on kuningatar Elisabet II:n mittavan elämän ja uran kunnioittaminen
- 50 pencen juhlaraha lasketaan myös yleiseen kiertoon joulukuussa 2022. Kuningatar Elisabet II:n kuvalla olevia rahoja ei kuitenkaan oteta pois kierrosta, vaan ne ovat käytössä uusien rahojen rinnalla.
Myöhemmät tiedotteet ovat kertoneet, että myös virallinen vuoden 2023 rahasarja on valmiina liikkellelaskuun.
Joulukuussa 2022 julkaistiin myös uusien setelien kuvitus ja liikkellelaskun aikataulu. Lue seteliartikkeli tästä »
Englanti 50 penceä 2022, käyttöjuhlaraha kuningatar Elisabet II:n muistolle
Ensimmäinen kuningas Charles III -aiheinen kolikko, nimellisarvoltaan 50 penceä, kunnioittaa kuningatar Elisabet II:n mittavaa elämää ja muistoa.
Kolikossa on kuvio, joka lyötiin kuningattaren kruunajaisten kunniaksi vuonna 1953. Kuvio esittää kuninkaallista vaakunaa. Neljän kilven välissä on kansallisia tunnuksia: ruusu, ohdake, apilanlehti ja purjo.
Kolikkoa oli saatavilla keräilyyn tarkoitetussa rahakortissa rajoitettu erä jo lokakuusta 2022 alkaen, mutta virallisesti raha laskettiin liikkeelle torstaina 8.12.2022.
Kyseessä on nk. käyttöjuhlaraha: kolikko on käypää ja kiertoon tulevaa valuuttaa, mutta sitä lyödään vain valittuna ajankohtana rajallinen määrä.
ENGLANTI 50 PENCEÄ 2022, ELISABET II:N MUISTORAHA, CHARLES III
Julkaisupäivä: 3.10.2022
Valuutta: Pound sterling (1971-)
Materiaali: kuparinikkeli
Paino: 8 g
Koko: 27,3 mm
Muoto: seitsenkulmio
Tyyppi: käyttöjuhlaraha
Teema: kuningatar Elisabet II:n elämä ja muisto
Arvopuoli: kruunaamaton kuningas Charles III
Tekstin kieli: latina
Teksti:
CHARLES III·D·G·REX·F·D·50 PENCE ·
MJ (so. Martin Jennings, muotokuvan suunnittelija)
Reunateksti: Charles III Dei Gratia Rex Fidei Defensor
Käännös: Uskon puolustaja kuningas Charles III, Jumalan armosta
Muotokuvan suunnittelija: Martin Jennings
Kuvapuoli:
Kuninkaallisen vaakunan neljä lohkoa keskitetyn kruunun ympärillä. Kansallisia kasvitunnuksia: ruusu, ohdake, apilanlehti ja purjo. Vuosiluku 2022.
Suunnittelijat: Edgar Fuller, Cecil Thomas
Reuna: sileä
Julkaisija: Royal Mint, Llantrisant, Englanti
Lyöntimäärä (arvio): 9,6 miljoonaa, joista 4,8 miljoonaa lasketaan kiertoon 8.12.2022 alkaen.
Versiot: BU Cu-Ni, hopea proof, piedfort-hopea proof, kulta proof, piedfort-kulta proof, platina proof
ENGLANTI 5 puntaa 2022, kuningatar Elisabet II:n elämä ja perintö
5 Pounds 2022 Life and legacy of the Queen Elizabeth II
Julkaisuvuosi: 2022 (lokakuu)
Valuutta: Pound sterling (1971-)
Materiaali: kuparinikkeli
Paino: 28,28 g
Koko: 38,61 mm
Muoto: pyöreä
Tyyppi: juhlaraha (ei kierrossa)
Teema: kuningatar Elisabet II:n elämä ja perintö
Arvopuoli: kruunaamaton kuningas Charles III
Tekstin kieli: latina
Teksti:
CHARLES III·D·G·REX·F·D·5 POUNDS ·
MJ (so. Martin Jennings, muotokuvan suunnittelija)
Reunateksti: Charles III Dei Gratia Rex Fidei Defensor
Käännös: Uskon puolustaja kuningas Charles III, Jumalan armosta
Muotokuvan suunnittelija: Martin Jennings
Kuvapuoli:
Kuningatar Elisabet II:n kaksi muotokuvaa. Vasemmanpuoleisessa kuvassa nuori ja oikeassa ikääntynyt kuningatar. Ylinnä kuvaympyrän sisällä kruunu.
Suunnittelijat: John Bergdahl
Julkaisija: Royal Mint, Llantrisant, Englanti
Lyöntimäärä (arvio): tuntematon
Versiot: kuparinikkeli BU, kulta proof, platina proof, hopea proof,
Kuvat: The Royal Mint UK
Teksti: Miikka Jaala
Yksi vastaus artikkeliin “Englanti: ensimmäiset kolikot kuningas Charles III:n muotokuvalla”
[…] jatkoa ensimmäisille Charles III:n muotokuvalla oleville kolikoille, joista voit lukea lisää tästä […]