Kodin kuvalehden artikkelissa (linkki) Tatu Untinen väittää, että postimerkkeilyn harrastajia Suomessa olisi edelleen ”joitain kymmeniä tuhansia”. Mistähän tuo luku on tempaistu? Tuskin siitä mitään ammattilaisen gallup-tutkimusta on tehty tai opinnäytetyötä. Untisen edustamalla yrityksellä on tietty asiakasrekisterinsä. Mutta kuinka moni rekisteröityneistä on jatkuvasti aktiivisia ja kuinka moni edes elossa?
Minua asia on kiinnostanut myös jo aiemmin (v. 2018), kun Filatelistiliiton kokouspöytäkirjat olivat avoimesti luettavissa verkon kautta. Niiden perusteella olen voinut laskea yhteen, että filatelistien paikallisyhdistyksissä on ollut vähän yli 2000 jäsentä. Liitto puhuu yli 3000 jäsenestä, mutta väitän, että tässä luvussa lasketaan aktiivisimmat useaan kertaan, sillä omien sääntöjen mukaan Filatelistiliiton jäsenen pitää olla jäsen paikallisyhdistyksessä. Samoin aktiivit tapaavat olla jäseniä useammassa paikallisyhdistyksessä.
Yhdistysten kautta saamieni havaintojen mukaan postimerkkeilijöistä 90 % on yli 60-vuotiaita ja esimerkiksi Hämeenlinnan postimerkkikerhosta lähes 70 % kerrottiin olevan ”riskiryhmää” koronapandemian aikaan v. 2020. Eli vähintään 70-vuotiaita (nyt 75). Ikääntyminen taas tarkoittaa sitä, että luonnollinen poistuma laskee jäsenmääriä. Tilastojen mukaan lähes 3 % vuodessa.
Lisäksi yhdistyksen ilmoittama jäsenmäärä riippuu siitä, lasketaanko pelkästään jäsenmaksun maksaneet. Jos jäsen hiljenee, niin yhdistys ei välttämättä saa asiasta muuta vihiä kuin maksamatta jääneenä jäsenmaksuna. Tiedän kiusallisen tapauksen, kuinka yhdistys on lähettänyt syntymäpäiväonnittelun edesmenneelle ja koko käytäntö on päätetty lopettaa.
Toki postimerkkeilijöitä on aina ollut paljon yhdistysten ulkopuolella, mutta miten on nykyään. Jostain luin arvion, että heitä olisi ”muutamia tuhansia”. Nuoria aloittavia harrastajia näkee sosiaalisessa mediassa, mutta korvaavatko he edesmenneitä? Heitä ei näyttelyissä tai yhdistysten kokouksissa tai tapahtumissa näy. Nuorisofilatelistien kerhokin on perustettu, mutta sen matalasta profiilista tulkiten, mitään harrastajaryntäystä se ei ole aiheuttanut.
Julkisten lähteiden mukaan harrastajien lukumäärää voi arvioida sen perusteella, että systeemi.net-filatelian vertaiskaupan vetäjän Vesa Järvistön mukaan asiakasrekisterin suuruus oli v. 2018 noin 7500, kun se koronapandemian aikaan nousi jopa 40 %. Tämä tekisi yli 10000, mutta lukumäärä ei toki kerro sitä, kuinka moni rekisteröityneestä on jatkuvasti aktiivinen keräilijä.
Sosiaalisessa mediassa kuten Facebook päivittäin filateelisia kokoelmia esitellään tai kysellään lähes ainoastaan realisointimielessä, ei keräilyn takia. Suosituimman Facebook-palstan rekisteröityneiden määrä on vajaa 4000, mutta väitän, että jopa yli puolet voi olla ei-keräilijöitä, realisointia selvittäneitä ja sitten poistuneita. Aktiivisia palstalla keskustelijoita lienee pari sataa. Toki täytyy muistaa, että suurten ikäluokkien keräilijöistä usea ei sosiaalista mediaa seuraa taikka käytä. Vaan haluaa vuorovaikutuksensa paperijulkaisuilla ja kokouksissa.
Sitä en epäile, kuten Untinen väittää, että postimerkkeilijöitä oli joskus sata tuhatta. Muistan kuinka omina kouluaikoinani 70-80-luvulla postimerkkejä keräsi lähes kaikki kaverit, kuten itsekin. Postimerkkipakkauksia myytiin kirjakaupoissa ja niitä saattoi irrottaa kirjeiltä ja korteilta ilmaiseksi. Postimerkkiliikkeitä oli useita kymmeniä, kun niitä nykyään on noin 5 koko Suomessa, pääsiassa myyden tarvikkeita ja pitäen huutokauppoja. Näin digitaalisen vertaiskaupan aikoihin harva ostaa postimerkkejä liikkeistä.
Entisajoilta on kenties vielä tallella tuhansia kokoelmia kellareissa ja komeroissa. Jotka vain odottavat sitä, että haltija tulee Facebookiin myymään tai kysymään hinta-arviota. Päivittäin kun palstoja seuraa niin miltei kyllästymiseen asti. Aika harvoin arvoa on muutamaa kymppiä enempää. Untisen artikkelissa esittelemät keräilykohteet ovat valtakunnallisia harvinaisuuksia, joiden keräilyä on mahdollista harrastaa pienellä joukolla, pelkästään taloudellisista syistä.
Riippuu siis millä perusteella arvion postimerkkien keräilijöiden lukumäärästä tekee. Oma arviointiperustani on varmuudella erilainen, kuin mitä artikkelissa haastatellun. Jos laskee jokaisen usean postimerkin laatikossaan säilyttävän kansalaisen, niin voi saada helposti tulokseksi ”kymmeniä tuhansia” harrastajia. Heistä tosin valtaosa on ikäluokkia luopumisen kynnyksellä.
Ei kymmeniä tuhansia toki mahdotonta ole, kunhan sille olisi joku uskottava peruste annettu. Voisi kuvitella, että alan kauppiaalle olisi motivaatio kertoa omaan elinkeinonsa tila mahdollisimman myönteisessä valossa, houkutusta arvioida harrastajien määrä yläkanttiin. Keräily toki perustuu mielikuviin vahvasti, joten niihin voi kannattaa vaikuttaa, vaikka liioittelisikin. Postimerkkeilystä tulee juttuja valtamediaan silloin tällöin, ja sitä esitellään esimerkiksi Helsingin kirjamessuilla, mutta ei tällaisella sanottavaa vaikutusta, ainakaan kasvaneina yhdistysten jäsenmäärinä, näytä olleen. Tämän tyyppisiä ”kevyempiä” juttuja tekevät journalistit yleensä referoivat haastateltavan sanat sellaisenaan, ilman omaa taustoitusta tai lähdekritiikkiä. Eräs journalisti totesi minulle, että jos asiantuntija kehuu lehdessä omaa keppihevostaan, ei sillä välttämättä tehoa ole. Kuin ehkä niiden parissa, jotka ovat jo ennalta vakuuttuneita, eli toisien harrastajien.