Markka-ajalta lähtien suomalaisesta valuutasta on lyöty juhlarahoja, euroaikana arvoltaan 2 €, 5 €, 10 €, 20 €, 50 €, 100 €. Täydellisen luettelon näistä rahoista voi löytää vaikkapa Suomen Numismaattisen yhdistyksen Keräilijän oppaasta (linkki). Tunnetusti juhlarahan myyntihinta on ollut nimellisarvoaan tuntuvasti korkeampi. 2 € käyttöjuhlarahoja lukuunottamatta, niitä ei myöskään ole huolittu käteismaksun välineeksi, ainakaan enää.
Luetteloista on helppo tarkistaa, että edellä mainittuja juhlarahoja ja niiden eri versioita (Rahapajan BU, proof sekä Monetan sinetöidyt, rahakirjeet) on julkaistu aikoinaan kymmeniä tuhansiakin kappaleita. Kun viime vuosina julkaisumäärät jäävät muutamiin tuhansiin. Saatavilla olevalla määrällä on luonnollisesti vaikutus jälleenmyyntihintaan.
100 € juhlarahoja on julkaistu vuosittain 1 kappale. Tuotteen myyntihinta on noussut tasaisesti viime vuosina ja vuonna 2023 (linkki) se lähentelee tuhatta euroa. Hintaa perustellaan alhaisella lyöntimäärällä, 800 kappaletta. Hintaa voi toki perustella myös yleisellä kustannustason nousulla. Tunnetusti 100 € juhlarahojen jälleenmyyntiarvo, jälkimarkkinoilla pitkässä juoksussa, on asettunut lähelle kultametallin painon mukaista arvoa. Esimerkiksi jos kolikon paino on 5,65 grammaa ja sen pitoisuus on 91, 7 % ja kullan hinta on 56 €/g, niin metallin mukainen hinta on noin 290 €. Kullan hinta on toki ollut korkealla viime vuosina, mutta juhlarahan pyyntihinta siis kolminkertainen metallin hintaan verrattuna.
On ilmeistä, että mitä korkeampi hinta on, sitä vähemmän siihen on varaa. Minusta kyseessä on se, että ko. juhlarahojen kysyntä pienenee. Se on nähtävissä selvästi, pienenneestä julkaisumäärästä. Jos on niin, että bisnestä yritetään tehdä niin kauan kuin voidaan, niin kyllä hinnankorotuksilla se loppumaan saadaan?